Liikunnan riemua ja ensiapua

Ihanaa, arki on lähtenyt rullaamaan täällä mukavasti. Ruotsin tunneilla on ollut kivaa, kieltäkin olen jo oppinut ja harrastamaan olen päässyt päivittäin. Välillä vaan eteen tupsahtaa yllättäviä ja pelottavia tilanteita. Koulussa onneksi harjoitellaan paljon ensiavun antamista,mutta tänään totesin, ettei sitä voi harjoitella koskaan liikaa.

Tiistaina vihdoin kaivoin  kiipeilytossut kaapista esille ja kävin testaamassa Telefonplanin Klättercentretin boulderseinän. Kiipeilystä tietämättömille selvennykseksi, että boulderointi on kiipeilyä matallla seinällä tai kivellä, ilman köysivarmistusta, ja kiipeilijän tippumista/alas hyppäämistä pehmentävät patjat. Kolmen viikon kiipeilytauon jälkeen kiipeily tuntui todella hyvältä. Reittejä hallilta löytyy paljon, ja monen tasoisille kiipeilijöille. Oli ihana kiivetä selkeästi merkittyjä reittejä! Kiipeilijöitä oli mielestäni paljon, mutta mulle kerrottiin, että hallilla oli suhteellisen vähän porukkaa. Aurinkoinen keli varmasti rajoitti aikalailla kiipeilijöiden määrää. Talviaikaan seinällä on luultavasti todellakin ruuhkaa.  Paras varmaan jatkossa mahdollisuuksien mukaan boulderoida aamupäivisin, jolloin hallilla on  kuulemma hiljaisempaa. Kiipesin aika paljon, enimmäkseen helppoja reittejä, mutta löysin sieltä myös muutaman hyvän vaikeamman projektin itselleni. Valtavasta innostuksesta huolimatta älysin tällä kertaa lopettaa ennen kuin kädet oli totaalisen pumpissa. Kuolaten katselin myös yläköysilinreittejä ja liidiseinää. Hallilla tulee suorittaa valvottu varmistusnäyttö ja kirjallinenkoe, ennen kuin saa mennä köysikiipeilemään. Seuraavalla kerralla kun menen hallille, aion ostaa itselleni kuukausikortin ja suorittaa varmistusnäytöt. Tarkoitukseni on jatkossa käydä kolme kertaa viikossa kiipeilemässä. Meidän kodin lähellä on myös ulkokallio, jonne haluaisin päästä piakkoin tutustumaan.

Ratsastaminen ja kuntosalilla käyminen on  täällä sen verran kallista, ettei minulla ole niihin varaa. Ratsastamisen ja kuntosalin sijaan olen innostunut pitkästä aikaa juoksemisesta. Olen käynyt juoksemassa kolme kertaa viikkossa. Mitään maratonia mulla ei ole tarkoitus juosta, ja muutenkaan pelkästään sellainen pitkä, tasainen hölköttely ei ole mua varten. Koska täällä on hyvin mäkistä maastoa ja paljon portaita, olen tehnyt mäkispurtteja, hyppinyt portaita ja tehnyt loikkaa ylämäkeen sen hölköttelyn lisäksi. Ihanaa! Kotona olen vetänyt ahkerasti leukoja, sekä löysin netistä sellaisen 30 päivän vatsalihastreeni haasteen. Haaste on ehkä vähän pöllö, mutta olen nyt noudattanut sitä ihan huvikseni ja ajankuluksi.

Sunnuntain ratoksi päätimme lähteä tekemään mäkitreenit läheiselle laskettelurinteelle. Laskettelurinne sijaitsee ihan Tukholman keskustan tuntumassa, lyhyen kävely- ja lauttamatkan päästä meiltä. Rinteessä oli muutama muukin mäkitreenaaja, mutta niin vähän ihmisiä että Rasmus pystyi juoksentelemaan irti. Rinteen juurella on vuokraamo, josta saa vuokrattua alamäkipyöräilyyn tarvittavat välineet, eli pyörän, suojavarusteet ja kypärän. Katselin pyöräilijöitä alhaalta ja mietin, että aika hurjan näköistä touhua. Pelkästään lasketteluhissillä pyörän kanssa ylämäkeen kulkeminen näytti minusta ihan riittävän vaaralliselta.

Nousimme rinteen ylös kolme kertaa, suurimman osan matkasta kävellen reippaasti ja loppu juosten. Ensimmäisellä kieroksella mietin, että alamäkipyöräilyssä sattuu varmaan usein pahoja onnettomuuksia, sillä pyöräilijät laskettelivat menemaan tuhatta ja sataa hyppien välillä hyppyreistä. Kolmannen ja samalla viimeisen nousun jälkeen alas kävellessä ohitsemme meni hurjaa vauhtia pyörä, ja heti perässä toinen. Jälkimmäinen pyöräilijä lensi kivikkoiselta nyppylältä täyden voltin alamäkeen ja jäi maahan makaamaan pyörän alle. Eikä siellä rinteessä enää tietenkään ollut meidän lisäksemme ketään muita. Kiiruhdimme pyöräilijän luokse selvittämään kuinka kävi. Se lento nimittäin näytti aika ikävältä ja minusta näytti, että hän iski päänsä kaatuessaan. Pyöräilijä paljastuikin tytöksi, hän vastaili, kun kyselin että miten kävi ja minne sattuu. Sanoi, että olkapäähän ja kyynärpäähän sattuu, mutta muuten on ihan kunnossa eikä tarvitse ambulanssia. Mietin, ja sanoinkin, että kyllä tässä nyt lääkäriä tarvitaan, vaikka raajojaan pystyikin liikuttamaan. Tytön kaverikin kiiruhti paikalle, ja kysyi mitä kävi. Juttelivat hetken ruotsiksi keskenään  ja sitten kaveri alkoi auttaa tyttöä ylös. Tuin tyttöä selästä ja niskasta varmuuden vuoksi kun hän halusi istumaan, valitti kuitenkin välittömästi pyörrytystä ja autoin varovasti takaisin pitäkseen. Käskin sen miehen soittaa ambulanssin. Onneks Jussilla oli puhelin mukana, sillä kummallakaan ruotsalaisista ei ollut. Tytöllä oli päässä moottoripyöräkypärän mallinen kypärä, ja kielsin ottamasta sitä pois päästä, hoitohenkilökunta saisi ottaa sen pois kun saapuu paikalle. Puhelun aikana tyttö valahti vitivalkoiseksi ja meni hetkeksi tajuttomaksi. Kaikki tapahtui sekunneissa, mutta silti ehdin kelaamaan ihan kaiken mitä olen opiskeluaikana oppinut ja Arolan Samin opetukset vilisi päässäni. Ehdin jo miettiä, että miten saan sen kypärän nopeasti ja varovasti pois jos joudun elvyttämään.  Seurasin koko ajan hengitystä silmä tarkkana ja käänsin päätä parempaan asentoon että ilma kulkisi paremmin.  Tyttö reagoi kuitenkin onneksi pian kevyeen ravisteluun ja puhutteluun. Sen jälkeen vaan puhuttelin tyttöä, koko ajan. Mies lähti ambulanssia vastaan, ja jäimme kolmistaan rinteeseen odottamaan apua. Siirsimme hänet kauemmaksi pyöräilypolusta, ettei kukaan vaan ajaisi päälle, vaikka aukealla alueella olimmekin. Peittelin hänet meidän huppareilla, ja sitten vain juttelimme rauhallisesti ja odotimme apua.  Avun tulo paikalle kesti tunnin. Olimme puolessa välissä jyrkkää rinnettä, jonne ei päässyt millään kulkupelillä. Onneksi tyttö ei enää voinut huonommin,vastaili puhutteluun, jutteli itsekin ja pysyi tajuissaan koko loppuajan ambulanssihenkilökunnan saapumiseen saakka. 

Kummallista, miten kylmän rauhallisesti ja tasaisesti ilman hätääntymistä tilanteessa toimi. Pystyin ajattelemaan järkevästi ja toimimaan rauhallisesti. Vasta tilanteen oltua ohi, ja kotiin saavuttua aloin miettiä tapahtumaa uudelleen. Teinkö mä kaiken oikein? Olisko pitänyt vaatia tyttöä makaamaan maassa vaikka halusi istumaan? Oliko oikein siirtää tyttö pois ajouralta vaikka oli loukkaantunut? Olisiko mun pitänyt tehdä jotain toisin? Vaikka tiedän, että toimin pääpiirteiltään oikein ja rauhallisesti, silti mä kelaan sitä läpi ja mietin mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Ehkä tätä mietin nyt siksi niin paljon, että tämä oli ensimmäinen tosielämän tilanne harjoitteluiden ulkopuolella, kun tilanteessa ei ole ketään muuta, joka kertoisi, mitä tulee tehdä. Vaan ne päätökset piti tehdä itse ja piti toimia itse.

Tylsääkin tylsempi juhannus

Juhannuksesta tulee mulle ensimmäisenä mieleen meidän kesämökki Sotkumassa, rantakalliot, järvi, auringonpaiste ja hellesää. Silti, vaikka sataisi kaatamalla, olisi kylmä ja tuhatpäinen hyttysparvi inisisi korvan juuressa. Silti, juhannus on valoisia öitä, grillausta, hyvää seuraa, rentoa fiilistä ja hyvää mieltä.

Tänä juhannuksena ei satanut vettä. Eikä ollut yhden yhtä hyttystä. Mutta muuten mikään ei mennyt niin kuin Strömssössä vaikka Ruotsissa ollaankin. Aloitin juhannuksen vieton torstaina tutustumalla paikalliseen terveyskeskukseen potilaan roolissa. Yritin soittaa terveykeskukseen, mutten saanut mitään selkoa puhelinvastaajan ruotsinkielisestä papatuksesta. Niinpä pakkasin tarpeeksi tekemistä mukaan ja lähdin paikan päälle. Olin varustautunut suomalaisen päivystysjonotuksen mukaisesti kirjalla, vesipullolla, eväät sentään jätin kotiin.  Moni on varmaan kuullut pilailtavan, miten Ruotsissa on kaikki vähän paremmin. Ainakin tässä asiassa se tuntuu pätevän. Terveyskeskuksessa on Drop in till Läkare- systeemi, joka tarkoittaa, että aamulla 8-10 välillä sinne voi vaan mennä ja saa sieltä ajan lääkärille tai sairaanhoitajalle. Ilmoittaumisaulassa oli väkeä kuin markkinoilla ja mietin, että täällä menee useampi tunti. Lopun perin ilmoittautumiseen meni koko lääkärikäynnillä eniten aikaa, 15 minuutissa olin ilmoittaunut, käynyt lääkärissa ja kävelin reseptin kanssa ulos. Mä en vieläkään tajua miten se voi olla mahdollista. Onkohan niillä kamalan paljon lääkäreitä ja hoitajia siellä töissä, vai tekeekö ne jotain taikatemppuja että jonot vetää tuollaista vauhtia? Ja kaiken sen hälinän keskellä hoitajat oli yhtä hymyä. Tuollaisessa paikassa voisi olla kiva tehdä töitä.

Muuten sitten olikin ihan supertylsää, koko kaupunki oli ihan hiljainen, kaikki paikat oli kiinni. Toistaiseksi ei ole vielä tuttujakaan täällä, joiden kanssa olisi voinut viettää aikaa. Mutta niinpä se on aina uuteen paikkaan muuttaessa, menee aikaa ennen kuin tutustuu ja löytää samanhenkistä seuraa. Ja koko viikonloppu me siiten möllötettiin vaan kaksistaan kotona. Kävin Rasmuksen kanssa näköalapuistossa ottamassa aurinkoa, (tosin takki päällä, mutta kuitenkin) lenkkeilemässä, ja katsoin youtubesta Uuno Turhapuroja. Olin ajatellut, että mentäisiin juhannuksena piknikille joko lähipuistoon, tai sitten näköalapuistoon katselemaan risteilijöitä ja merta muutenkin. Kuitenkaan koskaan sinne piknikille ei päästy, tuli vähän näkemyseroja erinäisistä asioista, ja kun kaksi luupäätä laitetaan samaan tilaan, ei hyvä heilu. Niinpä sitten mökötettiin molemmat tahoillamme.

Nyt kuitenkin alkoi tapahtua. Tänään nimittäin alkoi kauan odotettu ruotsikielenkurssi. Ensimmainen kerta oli esittäytymistä ja kysymysten muodostamisen opettelua. Aluksi tuntui, etten ymmärrä mitään, mutta äkkiä aloin päästä juonesta kiinni. Jostain ne kadonneet sanat vaan kummasti  päähän palailee.  Kurssin opettaja laittoi meidät tekemään pareittain tehtäviä ja keskusteluja. Tutustuin moneen kivan tuntuiseen tyyppiin. Yhtään suomalaista ei samalla kurssilla ole. Ja vihdoin joku ymmärtää mun ruotsi-englanti-espanja sekoitusta! Olin tänään pari espanjalaisen miehen kanssa, ja hän ymmärsi mua loistavasti. Hän puhui samalla lailla noita kolmea kieltä sekaisin, joten en ainakaan ole ainoa joka korvaa puuttuvat sanat toisella kielellä. Tutustuin myös mukavaan ecuadorilaiseen tyttöon. Ihanaa olla taas ihmisten parissa!
 

Säätämistä...

Viikonloppu alkoi aurinkoisena, joskin tuulisena. Aiemmasta suunnitelmasta poiketen en päässyt vieläkään kiipeilemään, mutta hyvää kannattaa tunnetusti odottaa. Sää ulkona näytti niin hyvältä, että olisi ollut suorastaan rikollista käyttää aurinkoinen viikonloppu sisäkiipeilyyn. Suuntana oli jälleen Tukholman keskusta.

Lauantaina kävimme kaupungilla pyörimässä ja tutustumassa paikkoihin. Aurinkoinen sää oli houkutellut monen muunkin kaupungille, ja näin ollen keskustan ravintolat ja kahvilat olivat täynnä. Lähinnä pyörittiin Drottninggatanilla ja siinä lähistössä. Ohikulkiessa yritin painaa mieleen missä mikäkin kivan näköinen kauppa sijaitsee, jotta osaan sitten myöhemmin palata apajille omin päin. Lopuksi käveltiin vielä rantaa pitkin Skeppsholmenille ja tehtiin siellä pieni kierros. Illalla yritettiin käydä heittämässa Rasmukselle frisbeetä puistossa, mutta vapaan tilan löytäminen olikin mahdotonta. Kierrettiin kaikki lähialueen puistot, mutta ihmisiä istui piknikillä joka puolella, ettei sinne sekaan voinut enää frisbeetä heittää. Joku arki-ilta soveltuu luultavasti paremmin tähän harrastukseen. Puistoissa vallitsi mukavan leppoisa tunnelma, piknikille oli lähtenyt niin perheitä kuin juhlivia nuoria ja aikuisia. Mietin, että mekin voisimme sään salliessa käydä juhannuksena puistopiknikillä, kun tänä kesänä ei ole mahdollisuutta perinteiseen mökkijuhannukseen.

Sunnuntai alkoi aurinkoisena, ja päätimme lähteä östermalmille jäätelölle. Harmi vaan, että juuri kun pääsimme perille, aurinko meni pilveen ja alkoi tuulla navakasti. Pieni kierros käveltiin kuitenkin urheasti, sitten oli pakko luovuttaa kun olin umpijäässä kesävaatteissani. Ja jäi se jäätelökin sillä kertaa syömättä. Kotipysäkillä todettiin, että sataa muuten ihan kaatamalla. Juostiin sitten tien yli kahvilaan, jossa kuluikin muutama tunti mukavasti odotellen kaatosateen lakkaamista. Ehdin siinä odotellessa juoda sen verran paljon kahvia, ettei juuri tarvinnut nukkua seuraavana yönä..

Viikko alkoi vähän tahmeasti huonosti nukutun yön jälkeen. Heti sängystä noustua avasin rullaverhot ja säikäytin itseni sekä remonttimiehen, joka istui ikkunalaudalla maalamassa karmia. Onneksi remonttimies ei sentään säikähtänyt Aatamin asua (tai siis tässä tapauksessa Eevan) niin kovasti että olisi tippunut ikkunalta. Mun silmistä unenrippeet sen sijaan karisi hyvin nopeasti. Aamulenkin jälkeen en päässyt enää omalla koodillani alaovesta sisään, koodi ei myöskään toiminut iltapäivällä, joten loppupäivästä en uskaltanut poistua kotoa ennen kuin Jussi tuli kotiin. Onneksi molemmilla kerroilla sattui ovella olemaan joku, joka päästi meidät Rasmuksen kanssa sisään, muuten olisi voinut olla aika pitkä päivä odotella puistossa Jussin työpäivän päättymistä. Oven koodi oli ilmiselvästikin vaihdettu, mutta uutta koodia ei meille oltu ilmoitettu. Ja ilman koodia ei noista ovista ole sisälle asiaa.

 Iltapäivällä kävin eläinkaupassa hakemassa Rasmukselle tarvikkeita. Mun pankkikortti ei toiminut, vaikka monta kertaa kokeiltiin. Onneks oli luottokortti mukana, johon en tietenkään aluksi muistanut pin-koodia. Aikani nappailtuani muistin onneksi oikean koodin ja sain ostokset tehtyä. Mukava eläinkaupan myyjämies syötti Rasmukselle monta palaa maksalevystä silä aikaa kun säädin korttejeni kanssa. Poislähtiessä, ulko-ovea lähetyttäessä, Rasmus ilmeisesti päätti että kaupassa herkkujen, pallojen ja vinkulelujen keskellä on paljon kivempaa kuin kotona, ja laittoi nelijalkajarrutuksen päälle. Myyjää nauratti kovasti, kun yritin raahata isoa vastaanhangoittelevaa koiraa ulos kaupasta. Ainakin kävi selväksi, että kaupan tarjoamat maksakeksit ovat herkullisia ja Rasmus kannattaa kovasti kyseistä putiikkia.

Lähikauppa sijaitsee parin kadunvälin päässä, mutta päivällä postin mukana tuli alennuskuponki suureen markettiin.  Illalla päätimme vielä lähteä käymään ruokakaupassa ja käyttää samalla alennuksen. Päästäkseen suureen markettiin pitää matkustaa bussilla, ja ihan aluksi valitsimme lennosta tietenkin väärän bussin. Bussin päätepysäkillä todettiin, ettei hätä ole tämän näköinen, motari kulkee tuolla alhaalla, äkkiäkös sinne kävellään.  Suoritimme pienen tiedustelukävelyn lähipuskissa, ja totesimme, että alas pääseminen ilman kiipeilyvarusteita on aikamoisen extremeä. Alhaalla näkyvälle bussipysäkille oli noin 40metriä pitkä pystysuorapudotus kalliolta. Takaisin päätepysäkille siis. Lopulta muutaman bussin vaihdon, metsäkävelyn ja junaradan ylityksen jälkeen osuimme oikeaan bussiin, jonka kyydissä pääsimme haluamaamme markettiin.  Siinä vaiheessa oli jo nin kova nälkä, että oli pakko turvautua läheisen ravitsemusliikkeen palveluihin. Kauppa itsessään oli kiva, ja siellä oli paljon suurempi valikoima kuin lähikaupassamme. Ja mikä parasta, tuolta marketista löytyi kunnollista maitorahkaa!  Kotimatka sujui jo huomattavasti paremmin, mitä nyt jäätiin paria pysäkkiä pois ennen piti vaihtaa bussia, mutta aikaa kului paljon vähemmän kuin mennessä. Kaiken kaikkiaan aikaa tähän pikapyrähdykseen kaupassa meni reilut 3 tuntia. Mutta oli kiva nähdä maisemia. Kaiken kuitenkin kruunasi juuri ennen kotipysäkkiä taskusta löytyvä alennuskuponki, jota sinne kauppaan lähdettiin käyttämään. Jäi alennukset tällä kertaa saamatta, mutta ainakin on nyt kaapit täynnä herkkuja juhannukseksi, ja reitti selvillä seuraavaa kertaa varten.

Hyvää juhannusta!

Jag talar inte svenska... vielä...

Yksi mun päätavoitteista tänne muutaessa on ruotsinkielen oppiminen. Viimeksi olen opiskellut kieltä 14 vuotta sitten yläasteella, eikä tuolla itärajalla ruotsinkielen taitoa ole liiaksi tarvinnut harjoitella. Tietysti AMK:ssa olen pakolliset ruotsinkurssit suorittanut, mutta siellä pääpaino on ammattisanojen oppimisella. Osaan siis hajanaisesti sairaalaelämään liittyviä sanoja, mutta mitään järkeviä lauseita en saa aikaiseksi. Toistaiseksi ollaan siis menty eteenpäin käsimerkein sekä englannin ja ruotsinkielen sopusoinnussa kulkevalla kakofonialla. Odotan jo todella kovasti ruotsinkurssin alkamista, mielenkiintoista tutustua uusiin ihmisiin yliopistolla ja on kiva päästä opiskelemaan kieltä.

Yritin käydä verotoimistossa rekisteröitumässä ohjeiden mukaisesti Tukholman asukkaaksi, mutta käännyttivät minut ovelta pois. Vaihto-opiskelijan ei kuulemma tarvitsekaan rekisteröityä, ellen tarvitse henkilötunnusta esimerkiksi verokorttia varten. Pikaisen verotoimistokierroksen jälkeen kävin  ruokakaupassa, ymmärsin kyllä mitä kaupankassa minulle sanoi, ja olevinaan vastasinkin oikein. Muuten onnistuinkin ihan hyvin, mutta tajusin vasta kaupan ovella että vastasin kassalle vahingossa espanjaksi. Hups. No, olen ollut täällä vasta muutaman päivän, että eiköhän se kieli täällä ollessa vielä tartu. Hienoista päänvaivaa on tuottanut amerikkalaisten elokuvien seuraaminen tv:stä, englannin kuunteleminen ja ruotsinkielisten tekstien seuraaminen yhtä aikaa on yllättävän haastavaa.

Kiipeilemässä en ole vielä toistaiseksi käynyt, Jussi sairastaa sen verran sitkeää yskää ettei kipeily ole järkevää. Parempi parannella kunnolla, kiipeämään ehtii myöhemminkin. Ollaan tutustuttu iltaisin, Jussin töiden jälkeen, lähiympäristöön Rasmusta ulkoiluttaen. On täällä vaan niin kaunista! Ihania vanhoja rakennuksia, paljon vihreitä puistoja, ja meri tietenkin.  Vanhassa kaupungissa piipahdettiin myös ihmettelemässä kapeita katuja, pieniä kahviloita ja valtavaa matkailijoiden määrää. Oikein odotan ensimmäistä vierailijaa joka saapuu meille heinäkuun alussa. Tukholman kaupat ja pikkuputiikit, täältä tullaan! Jussia en halua rääkätä raahaamalla sitä kaupasta toiseen, joten rakas serkkuni “joutuu” kanssani pienoiselle shoppailukierrokselle.

Viikonloppuna olisi tarkoitus käydä kaupungilla, ihan vähän vaan katselemassa kauppoja (pitänee piilottaa luottokortti etten nyt ihan villiinny), ja mahdollisesti tutustumassa paikalliseen kiipeilyhalliin, mikäli Jussin olo sen sallii. Lupaili ainakin kaunista säätä viikonlopuksi, joten katsotaan mitä kaikkea kivaa Tukholma meille viikonloppuna tarjoileekaan.

Kaunista maisemaa Södermalmilla

Gamla Stan

Välkommen till Stockholm

Ajatus työharjoittelun suorittamisesta Ruotsissa syntyi mieheni saatua työpaikan Tukholmasta. Muutaman puhelun ja monen monituisen lomakkeen täyttämisen jälkeen minulla oli syksyksi harjoittelupaikka Tukholmassa. Ulkomaille muuttoon liittyvät asiat hoituivat jo rutiinilla, ja koululta sain loistavasti tukea vaihtoon liittyvissä asioissa. Siispä tavarat rinkkaan, koira mukaan, asunnon avaimet alivuokralaisille ja suunta kohti uusia seikkailuja!

Yleensä pakkaan huolella ja hartaasti, että varmasti kaikki tarpeellinen tulee pakattua mukaan. Tällä kertaa heittelin rinkkaan hieman suurpiirteisesti vaatteita, ja nimenomaan ainoastaan kesävaatteita ja kenkiä. Oli ilmeisesti jo sen verran kiire Ruotsinmaalle etten ajatellut ihan loppuun saakka mitä mukaan tarvitsee. Joka tapauksessa kiipeilykamat on mukana, ja ne on tärkeimmät. Köröttelin Rasmus- koirani ja muuttokuorman kanssa susirajalta Turkuun, jossa vaihdoimme kulkupelin Viking Linen uuteen Grace laivaan. Rasmus on kokenut maailman matkaaja ja matkusti laivassakin tyytyväisenä. Kannella tosin haisteli ällistyneenä koiran pissatusaluetta sen näköisenä, että jotkut tyhmät on pissanneet sisälle…

Laiva oli aamulla Tukholmassa sopivasti aamuruuhkan aikaan, ja muutaman ohiajelun ja  u-käännöksen jälkeen saavuimme ehjänä uuteen kotiin. Ja millaiseen kotiin! Asumme Södermalmilla ihanassa, remontoidussa, valoisassa ja tilavassa kaksiossa. Metropysäkki on lyhyen kävelymatkan päässä, bussi kulkee ulko-oven vierestä ja koirapuisto sijaitsee korttelin päässä. Hihkuin innosta päästä tutustumaan lähiympäristöön saman tien, mutta vesisade vähän rajoitti sitä innostusta. Tukholma ei ole vielä varsinaisesti näyttänyt parhaita puoliaan säiden suhteen.  Ilma on on suhteellisen viileä ja sataa usein, eikä mun mukana olevat kesävaatteet oikein lämmitä, mutta onpahan hyvä syy mennä vaateostoksille jonain päivänä. Iltapäivällä suunnistin metrolla kaupungin pohjoispuolelle Tekniska Högskolanille, jossa pidettäviin grillijuhliin olin saanut kutsun. Sää ei suosinut grillaajia ja juhlat olikin siirretty sisätiloihin suojaan sateelta. Tapahtuma oli oikein kiva ja viihdyin hyvin. Ensimmäisen päivän perusteella tapaamani ruotsalaiset vaikuttavat mukavilta ja avuliailta. Nyt vaan odotan että yliopiston ruotsinkielen intensiivikurssi alkaisi ja pääsisin harjoittelemaan kieltä.

Haistelemassa merituulia.

Maisemia ihailemassa.