Paluu Suomeen

Viimeiset viikot Ruotsissa menivät nopeasti ja lähtö takaisin Suomeen tuli yllättävän pian. Alkuhankaluuksien jälkeen viihdyin Tukholmassa loistavasti. Lähestyvä kotiin paluu sai aikaan ristiriitaisia tunteita. Olisi kivaa nähdä taas sisarukset, vanhemmat sekä kaikki ystävät, palata tuttuihin ympyröihin ja harrastuksiin. Mutta edessä oleva pitkä ero Jussista tuntuu kamalalta, kurjaa oli myös jättää Tukholma taakse ja sen hienot kiipeilymahdollisuudet.

Viimeisillä viikoilla oli paljon ohjelmaa ja vierailijoita. Entinen kämppikseni Espanjasta tuli piipahtamaan kavereidensa kanssa päiväksi Tukholmaan, ja vietimmekin ihanan päivän yhdessä kaupungilla pyörien. Emme olleet nähneet yli kolmeen vuoteen, joten juttua olisi riittänyt pidemmäksikin ajaksi. Sovimme tapaavamme seuraavalla viikolla uudelleen Helsingissä, kun olisin kotimatkalla Joensuuhun. Seuraava yllätysvierailija oli kummisetäni, joka tuli päiväristeilylle Tukholmaan. Kävimme yhdessä kahvilla ja lounaalla sekä kävelimme kaupungilla ihmisvilinässä. Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa kunnolla ja jutella ihan rauhassa kaikki kuulumiset.

Viime perjantai-iltana lähdimme iltalaivalla Turkua kohti. Jussilla oli kokous Helsingissä, joten sain onneksi matkaseuraa. Tietenkin sairastuin kuumeeseen sopivasti edellisenä päivänä, mutta onneksi olo pysyi kohtuullisena ja laivamatka sujui flunssasta huolimatta mukavasti. Aamulla hyppäsimme Turussa junaan, Jussi jäi pois Espoossa ja me Rasmuksen kanssa jatkoimme Helsinkiin, jossa tapasin kaverini ja kahvittelimme sen kaksi tuntia jonka odotin junaa. Junamatka Helsingistä Joensuuhun oli pitkä, onneksi eläinvaunussa oli vain yksi koira Rasmuksen lisäksi, ja Rasmus malttoi nukkua rauhassa koko matkan. Isäni haki meidät junalta, ja vanhempieni luona Rasmusta odottikin mieleinen yllätys kun siskoni Anne tuli käymään Nipa-koiran kanssa. Koirat juoksivat yhdessä pitkin pihaa ja nauttivat selvästi kun tapasivat pitkästä aikaa. Seuraavana päivänä serkkuni tuli koiransa Roopen kanssa kylään ja kävimme kävelyllä metsässä. Nipa, Rasmus ja Roope juoksivat yhdessä sydämensä kyllyydestä. Hieman pelkäsin, että meneeköhän Rasmuksen jalka kipeäksi riehumisesta, mutta pientä lihasjäykkyyttä lukuun ottamatta pappa näyttää olevan elämänsä kunnossa.    

Joensuu tuntuu nyt alkuun pieneltä Tukholman rinnalla, mutta alkuun ottaa aina vähän aikaa että sopeutuu, ja arki alkaa rullaamaan. Sunnuntaina pääsen muuttamaan omaan asuntooni, ja pikkuhiljaa löydän rytmin opiskelun ja harrastusten parissa. Tämä viikko taitaa mennä opinnäytetyön parissa puurtaessa ja flunssasta toipuessa, mutta josko ensi viikolla pääsisi jo kiipeilemään ja uimaan. Kovasti kuitenkin jo odotan joulua yhteistä lomaa Jussin kanssa, onneksi jouluun ei ole enää kovin pitkä aika. Sitä ennen pääsen tonkimaan varastooni ja kaivamaan sieltä esille kaikki tavarani. Se on vähän niin kuin jouluna, saan kamalasti ”uutta” tavaraa ja vaatteita, joiden olemassa olon olen ehtinyt unohtaa. Pitäisi aina varastoida puolet tavaroistaan vähintään puoleksi vuodeksi, sitten kun tekee mieli ostaa joitain uutta, menisi vain varastoon kaivelemaan ja tekemään löytöjä.

Menettämisen pelko

Rasmus oli muutaman päivän äreä muille koirille, se laittoi miettimään, olisiko se jostain kipeä. Syy selvisikin pian, ja seuraava yö meni valvoessa ripuloivan koiran kanssa. Vasta aamun valjetessa karu totuus paljastui kokonaisuudessaan ja mun sydän jätti muutaman lyönnin väliin. Rasmus ripuloi verta, ainoastaan pelkkää verta. Eikä muutamaa tippaa, vaan ihan lorottamalla pelkkää verta. Sitä mukaa kun heinikko värjääntyi verestä punaiseksi, puristava tunne rinnassa kasvoi. Ystäväni nuori koira kuoli viime syksynä hoidosta huolimatta veriripuliin, ja ensimmäinen ajatukseni oli ei, ei, ei. Ei näin. Ei vielä. Tiesin, että nyt on kiire eläinlääkäriin.

Lähieläinlääkäristä neuvoivat puhelimessa menemään suoraan eläinsairaalaan. Metrossa matkustessa mietin, että toivottavasti ei ole syönyt mitään sopimatonta, rotanmyrkkyä tai mitään terävää. Koirathan tunnetusti syövät mitä ihmeellisempiä asioita, ja Rasmus ainakin syö kaiken minkä voi edes hyvällä mielikuvituksella kuvitella syötäväksi kelpaavaksi. Sairaalassa päästiin suoraan infektiopuolelle ja Rasmus laitettiin tiputukseen, sillä se oli todella kuiva. Keskustelin eläinlääkärin kanssa mitä tehdään, koska meillä ei ole ruotsalaista vakuutusta joka korvaisi eläimen sairaalahoidon. Ja hoito on todella kallista. Selvää oli kuitenkin se, ettei Rasmus selviäisi kotona ilman nesteystä ja hoitoa, joten Rasmus jäi sairaalahoitoon. Vietin päivän sairaalassa vahtimassa tiputuksessa olevaa koiraani, ja odottelin samalla verikokeiden tuloksia. Kaikki verikokeen tulokset olivat kunnossa, ja myrkytys saatiin suljettua pois. Myöhään iltapäivällä lähdin kotiin, kun Rasmus siirrettiin sairaalan sellaisiin tiloihin, jonne en saanut mennä. Lupasivat soittaa, jos vointi kääntyy huonompaan, tai joutuvat tekemään tutkimuksia, ottamaan röntgenkuvia tai ultraamaan, sillä ne kaikki maksavat erikseen. Illan istuin sohvalla puhelin kädessä ja pelkäsin että se soi. Onneksi puhelua ei tullut. Myöhään iltalennolla meille saapui vieraiksi Aaro ja Miila. Oli ihana saada kauan odotettuja vieraita, Miilan kanssa meillä olikin vaikka mitä suunnitelmia viikonlopuksi.

Seuraavana aamuna eläinlääri soitti ja kertoi Rasmuksen olevan edelleen niin heikossa kunnossa ja ripuloivan vieläkin verta, että hän suosittelee hoidon jatkamista sairaalassa. Pelko rakkaan koiraystävän menettämisestä kasvoi entistä suuremmaksi. Vaikka Rasmus onkin terve, hyvässä fyysisessä kunnossa, pirteä ja hyvin puuhakas superpappa, tiedän, että 10-vuotias suuri koira on jo vanha. Olemme saaneet kulkea yhdessä 10 hienoa vuotta, mutta mä en missään nimessä haluaisi luopua rakkaasta ystävästäni, en vielä. Onneksi Miila oli seuranani koko päivän, ja sain ajatuksia muualle. Kaikesta huolesta huolimatta vietimme oikein hauskan päivän yhdessä. Kiertelimme kaupungilla, kävimme herkuttelemassa lounaalla kahvilassa ja kolusimme järjestelmällisesti vaatekauppoja. Miila teki hienoja löytöjä Lorna Janen liikkeestä, ja minä ostin uuden talvitakin Hennesiltä. Illalla kävin vielä kiipeilemässä ja väsyneenä oli hyvä käydä nukkumaan.

Aamupäivällä eläinlääkäri soitti hyviä uutisia, Rasmuksen saisi hakea iltapäivällä kotiin. Antibiootti oli tehonnut ja ripulointi oli loppunut, eläinlääkärin mukaan kyseessä oli todella ärhäkkä mahatauti. Istuimme Jussin kanssa kotiutushuoneessa ja odotimme hoitajaa joka toisi Rasmuksen meille ja antaisi kotiohjeet. Oven takaa alkoi kuulua tuttua läähätystä ja väkisinkin alkoi hymyilyttää helpotuksesta. Rasmus oli myös ikionnellinen kun haimme sen kotiin. Lähtiessä kuittaisin 12 200 kruunun (vähän reilu 1300euroa) sairaalaskun. Hurja summa rahaa, mutta ei kaikkea voi arvottaa rahassa. Matka metrolle oli hidas ja tuskallinen, sillä nesteytys oli mennyt jossain vaiheessa kudokseen, ja Rasmus oli melkeinpä kolmijalkainen, kun toinen etujalka oli niin turvoksissa ja kipeä. Kotiin palattaessa Rasmus kävi nukkumaan ja nukkui samassa paikassa koko illan. Se oli ihan rättiväsynyt. Ulkoilu väsyneen, ja todella huonosti kävelevän koiran kanssa oli vaikeaa. Rasmus ei olisi halunnut lähteä pihaportilta kauemmaksi, mutta pakkohan se on pissattaa. Onneksi meillä on ensimmäinen puska 10 metriä ovelta, ettei tarvitse kovin kauas lähteä. Kunto parani onneksi nopeasti, ja pian pelaili jo itsekseen sisällä palloa. Jalka vaan vaivaa ajoittain vieläkin, vaikka sairaalareisusta on 2 viikkoa aikaa. Antibioottikuurin loppuessa jännitin kovasti, palaavatko oireet, mutta onneksi toistaiseksi niitä ei ole näkynyt. Ulkoilua olen lisännyt pikkuhiljaa Rasmuksen jaksamisen mukaan, ihanaa nähdä kun se taas jaksaa nuuskia onnellisena ja hätistelee harakoita puistossa. Uskomatonta, kuinka paljon iloa elämään karvaiset ystävämme tuovat. Mä olen todella kiitollinen jos tästä nyt selvittiin, ja saamme vielä viettää ihania terveitä päiviä, toivottavasti vuosia, yhdessä.

Karvakorva ystäväni

Pitkästä aikaa seinällä

Edellisestä kunnollisesta kiipeilystä on vierähtänyt pitkä aika. Joensuussa käyn normaalisti kiipeämässä 3-5 kertaa viikossa. Täällä oloajan olen kiivennyt epäsäännöllisen säännölisesti. Toki kävin Joensuun pikavisiitillä ystäväni kanssa ulkona boulderoimassa, mutta omalta osaltani se oli enemmän terapia- kuin kiipeilyreissu.

Keskiviikkona pitkästä aikaa kaivoin tossut ja mankkapussin vaatekomeron periltä tomuttumasta, ja suuntasin lähimmälle kiipeilyhallille, joka sijaitsee vain 10 minuutin bussimatkan päästä kotoa. En ollut käynyt siellä aikaisemmin, ja halli olikin positiivinen yllätys. Telefoplanin huikeisiin tiloihin verrattuna halli on pieni ja sokkeloinen, mutta kiivettävää oli paljon ja reitit selkeästi merkattu. Plussana vielä ihan huikean pitkä ja raskas negatiivinen seinä.  Alkuun siellä oli kamala ruuhka, mutta pikkuhiljaa väentungos rauhoittui ja kiipeämään mahtui paremmin. Edellisestä kerrasta on sen verran aikaa, että kiipeäminen oli aika kankeaa. Tekniikka kyllä on edelleen tallessa, mutta voimat ovat kadonneet jonnekin. Voimien puuttumisesta huolimatta siellä hänkissä roikkuessa minut valtasi tunne, että tämä on vaan niin mun juttu.  Kiipesin enimmäkseen vain helppoja kahvareittejä. Toki kokeilin muutamaa vaikeampaakin, takamukseni sain hilattua patjalta ilmaan, mutta siihen se sitten jäikin sillä kertaa. Jaksoin kiivetä vähän reilun tunnin, sen jälkeen oli jo pakko luovuttaa. Yleensä kiipeilyn jälkeen mulla on hyvin iloinen ja väsynyt olo. Tällä kertaa fiilikset olivat aika sekavat, olin kyllä väsynyt ja hyvä mieli ja hyvä olo kropassa treenistä, mutta taustalla hienoinen pettymys voimien katoamisesta ja tason jyrkästä laskusta. Mutta voimakkain tunne oli kuitenkin valtava innostus, pakko päästä kiipeämään vaan lisää ja useammin, sillä kyllähän näin pitkä tauko väkisinkin vaikuttaa voimien katoamiseen, ja tiedän myös sen, että ne voimat palaavat suhteellisen nopeasti kun pääsee taas treenaamaan säännöllisesti.

Eilen kiipeilytossut huutelivat kaapista niin lujaa, että suuntasin jälleen lähihallille boulderoimaan. Lauantai iltapäivä osoittautui loistavaksi ajaksi kiipeillä, sillä hallilla ei ollut liiemmin ruuhkaa. Köysittelijöitä oli jonkin verran, mutta boulderoimassa oli meidän lisäksemme vain muutama muu. Kiipeily sujui ihan toisella tavalla kuin keskiviikkona, tuntui, että kroppa oli herännyt toimimaan ja kadonneet voimatkin olivat palanneet. Kiipesin monta 6a tason reittiä flashina, eli ensimmäisellä yrityksellä, sekä muuvittelin paria 6b+. Testasin myös tällä kertaa sitä jättihänkkiä, joka jäi edellisellä kerralla kokeilematta. Helpoin reitti siinä on 6b+. Reitissä on hyvät otteet, mutta raskaaksi sen tekee negatiivisuus ja reitin pituus. Se oli ihan mahtavaa! Treeneistä jäi valtavan hyvä mieli ja innostus. Nyt vaan lisää tätä! Jussi on pitänyt täällä ollessa vähän taukoa kiipeilystä, mutta ilokseni on taas innostunut uudelleen harrastamaan. Malttamattomana odotan, että pääsemme taas aktiivisesti  harrastamaan yhdessä molemmille rakasta lajia. Yhdessä tekeminen on kuitenkin paljon kivempaa kuin yksin puurtaminen.

Muita kiipeilijöitä katsellessa ymmärsin jälleen kerran, kuinka suuri sosiaalinen vaikutus kiipeilyllä on elämääni. Täällä minulla ei ole ollut kaveria jonka kanssa kiivetä, ja vaikka boulderoida voi yksinkin, ei se ole samanlaista kuin seurassa. Ruotsalaiset vaikuttavat aika sulkeutuneilta, eikä juttuseuraa ole kovin ollut kiipeilyhalleilla tarjolla. Vertauksena Yhdysvalloissa  ensi kertaa kiipeilyhalilla käydessäni moni tuli kyselemään että kuka olet, en ole nähnyt sinua ennen. Amerikkalaiset ovat kyllä omaa luokkaansa avoimuudessa ja piireihin oli helppo päästä mukaan. Harrastamiseeni liittyy Joensuussa vahvasti kaverit – yhdessä kiivetään, jutellaan, pelleillään ja parannetaan maailmaa. Vaikka kiipeily ei aina sujuisikaan, hyvästä kiipeilyseurasta saa aina energiaa ja hyvän mielen. 

Superhänkillä supervoimilla

Tahmaista etenemistä

Espanjan loman aikana Tukholmaan oli saapunut syksy. Karu totuus paljastui lentokentällä koneen laskeuduttua, mittari näytti +2 astetta. Sää on viilentynyt kahdessa viikossa huomattavasti, ja puissa on kaunis ruska. Lunta sentään ei ole vielä näkynyt, eikä pahemmin vettäkään satanut. Nyt saa nauttia kauniista syyspäivistä ja syysauringosta.

Lomailun jälkeen kävin jälleen opintojen kimppuun, tekemättömiä tehtäviä on aika paljon, niin harjoitteluun ja vaihtoon liittyviä tehtäviä kuin muita etäopintojakin. Lisäksi vielä opinäytetyö odottaa kirjoittajaansa. Kuten yleensäkin, aloittaminen on hankalaa. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoina venyttää aloittamista, vaan hommiin oli käytävä heti. Opinnäytetyön tekeminen on mielenkiintoinen, ja sen parissa puuhailisin vaikka kaikki päivät. Oppari onkin jo nyt hyvällä mallilla, eikä sen suhteen ole kiire. Muut kirjoitustehtävät sen sijaan tökkii ja pahasti. Minulla on monta englanninkielistä pitkää raporttia kirjoitettavana. Englanti ei muutenkaan ole vahvin puoleni, ja kirjoittaminen aiheesta, joka on vieras, on todella hidasta ja työlästä koska sanasto ei ole ollenkaan tuttua. Onnekseni samassa taloudessa asuu yksi kävelevä sanakirja, sekä MOT toimii, mutta silti on välillä turhauttanut niin paljon, että tekisi vaan mieli hyppiä tasajalkaa ja kiljua kuin pikkulapsi. Kun päivästä on käyttänyt 8 tuntia aineistoon tutustumiseen ja suomentamiseen, ja omaa tekstiä on paperilla puoli sivua, itkupotkuraivarit ei ole kaukana. Onneksi on mielekästäkin kirjoitettavaa geriatrisen hoitotyön ryhmätehtävä on mielenkiintoinen, samoin äidinkielentehtävät. Hitaasti ja varmasti kirjoitustyöt vähenevät.

Mukavan hengähdys tauon koulujuttuihin antoi viime viikonlopun vieraat. Jussin vanhemmat ja pikkuveli saapuivat lauantai aamuna ja lähtivät kotimatkalle sunnuntai iltana. Kävimme kaupungilla kiertelemässä ja kahvittelemassa, syömässä hyvin asuntomme viereisessä kreikkalaisessa ravintolassa ja vietimme rentouttavaa aikaa kotona.

Kävin toissa iltana pitkästä aikaa juoksemassa. Jos tehtävät etenee tahmaisesti, niin kyllä eteni juoksukin. Alkuun askel oli kyvyt, mutta pulssi paukutti jo muutaman minuutin kuluttua liki 180. Sitten kun pulssi tasoittui, jalat painoi tonneja. Lenkin lopussa tein vielä tutut spurtit ylämäkeen, eli 3x30 sekuntia täysillä. Asutaan mäen päällä, ja meille on reilun kilometrin mittainen loiva ylämäki, jossa on hyvä ottaa spurtteja. Viimeisen vedon jälkeen koivet tutisi siihen malliin, että oli pakko kävellä kotiin. Toisaalta viime aikoina olen aktiivisesti harrastanut ainoastaan koulutehtävien kirjoittamista ja sohvalla makoilua teekuppi kädessä Spartacusta tuijotellen, joten liekö ihmekään, ettei juoksu oikein kulje. Pitää vaan vetää taas lenkkitossut useammin jalkaan, niin siita se taas lähtee. Tosin yllätin itseni toissa paivänä, kun kokeilin jaksanko tehdä yhdenkäden punnerrusta. Sain tehtyä oikealla kädellä yhden käden punnerruksen, vieläpä aika helposti – polvet maassa, mutta kuitenkin. Vasen käsi vaatii vielä vähän treeniä, mutta luulen, että vasemmallakin onnistuu lähiaikoina. Nyt vaan lisää treeniä ja katsotaan saisiko vielä polvet hilattua maasta ilmaan.

Näkymiä iltalenkillä

Syksy on saapunut puistoteatterinkin

Ihania vanhoja taloja Tukholman keskustan alueella

Rasmuksen kanssa nautitaan aurinkoisesta syysaamusta lähipuistossa

Espanja

Lentokoneen laskeutuessa, tapitin ikkunasta silmä tarkkana alla leviävää Malagaa ja valomerta. Mielessäni tunsin jo tutun Espanjan tuoksun ja lämmön. Teki mieli syöksyä koneesta vauhdilla ulos, mutta kärsivällisesti tallustin venäläisten matkustajien tahdissa terminaaliin. Laukkua sitten saikin odotella reilusti, ja voi että mulla oli kuuma. Teki mieli riisuutua, mutta en kehdannut, enkä myöskään halunnut lähteä vessaan keventämään vaatetusta, jos laukku olisikin tullut juuri silloin. Laukku kuitenkin saapui lopulta, eikä onneksi ollut jäänyt lyhyestä vaihdosta huolimatta kyydistä. Mun matkalaukuilla kun on ollut taipumus jäädä lennoilta säännöllisin väliajoin.

Ulkona nuuskin onnessani lämmintä yöilmaa ja raahasin hikipäässä matkalaukkuani parkkipaikkaa kohden. Kaverini tuli minua hakemaan kentältä, ja 15min matkan jälkeen olimmekin jo kaverini kotona. Oli mahtavaa nähdä pitkästä aikaa. Ja mikä parempaa, lomaa oli edessä vielä 2 viikkoa.  Ruotsissa en ole ratsastanut kertaakaan, sillä ratsastustunnit ovat kalliita, enkä ole raaskinut laittaa vähiä rahojani ratsastamiseen. Espanjassa pääsin ratsastamaa lähes päivittäin,pääsin valmennustunneille mukaan ja notkuin muutenkin tallilla suuren osan lomastani. Nautin siellä oloni joka sekunnista. Sain käyttööni kaverini 6-vuotiaan ruunan, jolla ratsastelin itsenäisesti kentällä, kävin valmennuksessa ja maastoilin. Kentällä hevonen oli rauhallinen ja kuuliainen, mutta maastossa hyvin sähäkkä tapaus. Tykkäsin hevosesta todella paljon, ja olisin mielihyvin ottanut se mukaani Ruotsiin ja Suomeen. Lisäksi tallilla oli 10 ihastuttavaa koiranpentuja, niistäkin olisin voinut salakuljettaa kotiin yhden karvapallon Rasmukselle kaveriksi. Rasmus olisi varmaan ilahtunutkin uudesta kaverista, mutta epäillen, että talouden miespuolinen henkilö ei olisi ollut uudesta asukkaasta kovin mielissään, ja niin pennut saivat jäädä Espanjan aurinkoon. 

Sattui tallilla lomani aikana myös tapaturma, jota pääsimme kaverini kanssa todistamaan. Tallin omistaja oli kouluttamassa kaverini hevosta, katselimme ratsastusta kentän laidalta ja valokuvasin siinä samalla. Aloimme jo tehdä pikkuhiljaa lähtöä kotiin ja laitoin kamerankin pois. Silloin hevonen nousi takajaloilleen ja kaatui kuin hidastetussa filmissä suoraan selälleen ratsastaja selässä. Erityisen vaarallisen tilanteesta teki ratsukon takana oleva betonimuuri ja putkiaita, jota kohti he kaatuivat. Eikä ratsastajalla tietenkään ollut kypärää päässä espanjalaiseen tapaan. Hevosen noustessa maasta jaloilleen, se vielä kierähti maassa makaavan ratsastajan ylitse. Ratsastaja nousi kuitenkin omin avuin maasta ylös, kysyen sainko kuvattua kaatumisen, ja hetken kuluttua totesi, että nousee takaisin ratsaille. Hevoselle kaatumisessa lopulta käynyt kuinkaan, mutta ratsastajan jalka jäi kuitenkin niin pahasti hevosen alle, ettei hän pystynyt seuraavana aamuna kävelemään. Onneksi jalassa ei ollut murtumaa, ja vajaan viikon kuluttua hän jo käveli könkäten.

Toki ehdin lomalla tekemään muutakin kuin istumaan hevosen selässä. Kaverini ollessa töissä, rentouduin uima-altaalla lukien, hengailin kaupungilla ja fiilistelin tuttuja paikkoja, kävin vähän ostoksilla, vietin aikaa kaverini ja hänen perheensä kanssa. Meressäkin kävin kerran pulahtamassa, vaikka vesi alkaakin jo olla aika viileää, ainakin uima-altaan veteen verrattuna. Yhtenä iltapäivänä kiipesimme kaverini kanssa näköalakukkulalle, josta näkee kaupungin yli merelle. Istuimme pitkään kukkulalla, nautimme auringosta, napsimme toisistamme ja maisemista valokuvia ja jaarittelimme tyttöjen juttuja. Jäätelöä söin vähintään yhden reissun tarpeiksi, samoin flaneja ja muuta ihanaa espanjalaista ruokaa. Kotiinviemisiksi ostin Jamon serranoa, choritzoa ja espanjalaista juustoa. Viiniäkin olisi tehnyt mieli ostaa, mutta superpainavan matkalaukun raahaaminen ei houkutellut ja viinit jäivät ostamatta. Kaverini miehensä kanssa saattoi minut lentokentälle, kaksi viikkoa menivät todella nopeasti ja lähtö oli jälleen kerran haikea. Täydellisen rentoutumisen jälkeen Tukholmassa odottaa vino pino koulutehtäviä ja opinnäytetyö, ainakin nyt pitäisi olla energiaa ahkeroida koulutehtävien parissa.

Islero

Ihanat karvakorvat

Onnellinen shoppailija rantakadulla

Treenailua tuplaohjilla

Väitöksiä, kavereita ja skumppaa

Harjoittelun puolivälissä matkasin jälleen pikavisiitille Suomeen, tällä kertaa matkakohteena oli Joensuu ja Jussin väitöstilaisuus. Vaikka Tukholma on ihan naapurissa, matka etelästä susirajalle vaatii monta kulkupeliä ja kamalasti aikaa. Varsinkin kun opiskelijana ei ollut varaa varata lentoa Tukholmasta Joensuuhun, vaan  matkasin Tukholmasta Helsinkiin lentämällä, Helsingistä Lahteen bussilla, ja Lahdesta Joensuuhun junalla. Lahdessa piipahdin siskoni Susannan luona tarkistamassa jääkaapin sisällön ja nukkumassa muutaman tunnin.

Oli kiva käydä Joensuussa, ratsastin miltei jokaisena päivänä, tapasin ystäviäni ja vietin aikaa vanhempieni luona. Kävin myös ystäväni kanssa kiipeilemässä, tai lähinnä jutustelemassa luonnonhelmassa. Kiipeilykamoja minulla ei edes ollut Suomessa mukana, mutta onneksi minulle löytyi tossut lainaan, että sain ne pari helpooa reittiä kiivettyä. Itsellä ei edes ollut kipinää kiipeilyyn, vaan pääpaino reissulla oli rentouttavassa jutustelussa, luonnosta nauttiessa ja puolukoita popsiessa. Perjantaina väitöksen jälkeen illalla kävimme ulkona syömässä, ja istuskelemassa muutamassa ravintolassa kavereiden kanssa. Seuraavana päivänä oli vuorossa vapaamuotoiset juhlat vanhempieni luona, jonne oli kutsuttu molempien perheet sekä kavereita. Kuohuviiniä viikonlopun aikaan taisi huveta muutama pullo, mutta onneksi sitä oli varattu riittävästi, ja ylimääräiset pullot löysivät tiensä uudelle omistajalle.

Paluumatka alkoi tietenkin kamalalla kiireellä ja paniikilla, puolet tavaroista oli hukassa, ja laukku ei mennyt enää kiinni. Kassi piti purkaa ja puolet tavaroista jättää kyydistä. Junan lemmikkivaunu oli tietenkin loppuun myyty, ja Rasmus intoili uusista koirakavereista eikä aluksi malttanut millään maata paikallaan. Alkuun mietin, että voi vitsit, Turkuun on pitkä matka, jos Rasse intoilee samalla lailla koko matkan. Onneksi sain mukavaa juttureuraa vieressä istuvasta tytöstä ja Rasmuskin sai seurustella tytön koiran kanssa. Viking Linen terminaalissa sain ehkä maailman parasta asiakaspalvelua.  Odottelin meluisassa terminaalissa laivan pääsyä, ja huomasin että terminaalin henkilökunta lähestyy meitä Rasmuksen kanssa. Mies rapsutteli hetken Rasmusta ja sen jälkeen ohjasin meidän sivuovesta sisään laivaan, ettei koiran tarvitse turhaan odotella ja stressata täydessä aulassa. Oli helpottavaa päästä pitkän junamatkan jälkeen tyhjään laivaan koiran kanssa ilman sitä jäätävää tungosta, joka laivan käytävillä yleensä vallitsee.

Joensuun reissun jälkeen harjoittelu jatkui, sain edelleen ottaa paljon verinäytteitä ja osallistua kaikkiin hoitotoimenpiteisiin. Pääsin myös tutustumaan harjoittelupaikan fysioterapeutin ja toimintaterapeutin työhön. Koin erittäin antoisana nämä tutustumispäivät, sillä asukkaista tuli esille aivan erilaisia puolia, kuin mitä sairaanhoitajan työssä huomaa. Olen erittäin tyytyväinen fysioterapeutin ja toimintaterapeutin ohjaamiseen ja panokseen, jonka he laittoivat minun oppimiseen. Kaikki kiva loppuu aikanaan, niin myös harjoittelu. Ohjaajani jäi kesälomalle muutama päivä aiemmin kuin harjoitteluni päättyi. Viimeisenä yhteisenä työpäivänä hän toi minulle läksiäislahjana vaatteita, kukkia ja aurinkolasit. Olin ihan otettu, ja hieman harmissani etten minä tajunnut viedä hänelle mitään lahjaa. Sovimme kuitenkin, että näemme vielä ennen kuin palaan Suomeen. Viimeiset päivät olin yhden kokeneen sairaanhoitajan matkassa, kiinnostavaa, miten eri ihmiset tekevat työnsä hyvin, mutta ihan erilaisella tyylillä. Harjoittelu siis päättyi, mutta koulutehtäviä, ja etänä suoritettavia kursseja oli jonossa pitkä lista. Kirjallisten tehtävien kimppuun siirryn siis seuravaksi. Mutta sitä ennen tämä tyttö ottaa pienen aikalisän Espanjan auringon alla ratsastaen, kavereiden seurasta nauttien, ja vanhoilla kotikulmilla tunnelmoiden. ¡Adios!

Syksyn huvia

Viking Line on tullut tutuksi viime kuukausina

Kaislikossa suhisee ja puskissa rytisee

Kiipeilykaverini Hanna saapui Tukholmaan lyhyelle lomalle, ja mitäpä muutakaan lomailu voisi sisältää kuin kiipeilyä. Siispä kartta esille, eväät reppuun, pädi selkään ja suunta kohti kiviä.

Vietimme aamun tietokoneen äärellä tutkien lähialueiden boulderkivin sijainteja ja lopulta päätimme suunnata Skarpnäckin takana sijaitsevan Flaten järven lähibouldereille. Valitettavasti vaan Tukholman topo on myyty loppuun, eikä sitä siis ollut saatavilla. Jokainen ilman topoa tai karttaa kiviä joskus etsinyt tietää, että se voi olla joskus hiukkasen haasteellista. Hetken pohdimme, josko kävisimme kirjastossa tulostamassa kartan, mutta tulimme siihen lopputuloksen, että piirrämme itse google mapsin avulla kartan. Sitä paitsi kivet olivat kartan mukaan ihan polun varrella, eihän niitä nyt siitä voi olla huomaamatta. Google mapsin mukaan kävelyä tulisi metro pysäkiltä vain 2,3km, ja sehän nyt ei ole matka eikä mikään kävellä. Metrolta vaan kävellen etelään päin, siitä motarin yli siltaa pitkin, motarin toiselta puolelta bussin kyytiin, ja bussin päätepysäkiltä lyhyt kävely kivelle. Kuullostaa suunnitelmalta.

Matka Skarpnäckin metroasemalle saakka sujui ongelmitta, paitsi ettei pädin ulkoiluttajia taida olla keskustassa kovin usein ihmisten hämmästyneistä ilmeistä päätellen. Reippaasti kurvasimme metrolta kadulle ja lähdimme lompisimaan katua pitkin, ja heti väärään suuntaan. Onneksi emme ehtineet kävellä vika suuntaan kuin kuin kolme kadunväliä. Sitten u-käännös ja suunta oli oikea. Mutta kun pääsimme motarin reunaan, ei googlemapsissa näkyvää yli-tai alikulkusiltaa näkynyt missään. Lähdimme kävelemään samansuuntaista tietä motarin kanssa, ja päättelimme, että ennen pitkää löytyy kohta josta pääsee joko yli tai ali. Löytyihän se lopulta, ja matka kohti kiviä jatkui. Mutta taas väärään suuntaan. Päättelimme siinä sitten, että järven täytyy olla metsikön takana, ja kun metsään lähti sopivasti kohdaltamme metsätie, suuntasimme sinne. Kyselimme matkalla koiranulkoiluttajalta, josko hän tietäisi missä lähimmät kivet sijaitsevat, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan. Aikamme tarvottuamme löysimme kyllä kallion, mutta koska valjaat ja köysi eivät sattuneet reissulle mukaan, jäi se kallio testaamatta. Reilun tunnin tarpomisen jälkeen olimme vihdoin järvellä, missä sivumennen mainiten oli upeat hiekkarannat, nyt tiedän minne mennä ottamaan aurinkoa ja uimaan. No nyt ei enää voi eksyä ja kulkea ohi kivistä kun järvi on kerran löydetty, tai niin me kuviteltiin.

Me käveltiin – ja käveltiin –  järveä kiertävää polkua pitkin, mutta bouldereista ei näkynyt jälkeäkään. Kun lopulta saavuile parkkipaikalle, josta luontopolut lähtevät, arvoimme kauan kumpaan suuntaan lähdemme, polkua pitkin metsään, vai autotietä pitkin eteenpäin. Lähdimme kuitenkin metsään, ja tallustelimme kauniissa maisemissa pitkän tovin. Päädyimme sitten uudelleen autotielle jonka päättelimme olevan se sama tie joka vie parkkipaikalle. Lähdimme kävelemään uudelleen parkkipaikkaa kohden, ja muutaman kilometrin jälkeen siinä tien vieressa nökötti vihdoin kauan etsitty kivi. Padi maahan, eväät esille ja nopea tankkaus että jaksaa kiivetä. Mutta mikä pettymys. Loydettiin 2 järkevää reittiä jotka kiivettiin, ja niihinkin reitteihin oli porattu lisää oteita. Reunimmainen reitti näytti kivalle, mutta oli niin korkea, ettei allekirjoittaneen pää kestänyt kiivetä niin korkeaa boulderia alkua pidemmälle. Hanna muisteli, että tämän kiven lähellä olisi toinen kivi, ja lähdimme tietä pitkin eteenpäin etsimään parempaa kiveä. Tielle ei enää kiviä näkynyt ja päätimme tehdä pienen kierroksen umpimetsässä. Ja kuinka ollakkaan, mikäs muu enää puuttui kuin ukkonen. Mähän tunnetusti pelkään ukkosta kuollakseni, ja mikäs sen mukavampaa kuin rämpiä suon reunaa pädi selässa kiveä etsimässä. Hanna rauhoitteli mua, ettei meillä ole mitään hätää, mutta maa alkoi olla niin vetistä, että lopetimme kiven etsimisen siltä päivältä siihen suon reunaan ja lähdimme puolijuoksua puskat rytisten tietä kohti ja siitä bussipysäkkiä kohden ennen kuin alkaisia sataa. Päästiinkin sopivasti bussiin juuri ennen kuin rankkasade alkoi. Aikaa tähän pieneen kierrokseen meni 5,5 tuntia, yksi kivi löydettiin ja 2 reittiä kiivettiin. Ei ehkä onnistunein kiipeilyretki, mutta hauskaa oli, naurettiin välillä vedet silmissä ja maisemat reitilla olivat oikein kauniit. Varmasti menen toistekin Flatenille lenkkeilemään (ilman padia), sillä ulkoilupaikkana se on mitä mainioin. Seuraavana päivänä menimme Hannan kanssa suosiolla sisälle kiipeilemään, ja sieltä ainakin löytyi helposti paljon kiivettävää ;)

Evästauko ensimmäisellä, ja reissun ainoalla kivellä

Harjoittelua

Ensimmäisenä harjoitteluaamuna heräsin jo hyvissäajoin ennen kellon soittoa. Kotoa on onneksi helppo ja suht nopea  matkustaa harjoittelupaikkaan, varasin kuitenkin tarpeeksi aikaa etten vain myöhästy, ja olin pelipaikoilla jo puolisen tuntia ennen vuoron alkua. Enpä ainakaan ollut myöhässä.

Harjoittelu lähti hyvin käyntiin, toki ensimmäinen viikko meni lähinnä talon tavoille opetellessa ja asukkaiden ja työntekijöiden nimiä opetellessa. Sain ohjaajakseni oikein mukavan ja tomeran oloisen sairaanhoitajan. Tultiinkin oikein hyvin toimeen heti alusta saakka. Mietin monta kertaa harjoittelun aikana, miten hän voi aina näyttää niin laitetulta ja tyylikkäältä ja ihailin häen ihania vaatteita. Voi, mäkin haluaisin näyttää aina yhtä laitetulta! Pidän paljon ohjaajani tyylistä ohjata ja neuvoa ja olenkin saanut  tehdä itsenäisesti paljon, esimerkiksi ottaa verinaytteitä, hoitaa haavoja, antaa insuliineja jne.
Hankalinta on ollut, ja on edelleen, ruotsinkieli. Kaikki työntekijät puhuvat suomea sekä ruotsia, mutta kaikki kirjaaminen tapahtuu ainoastaan ruotsiksi, tietenkin lääkärikonsultaatiot ja ajanvaraukset tulee myös hoitaa ruotsiksi. Onneksi en ole joutunut soittamaan tai vastaamaan puhelimeen. En nimittäin takuulla ymmärtäisi yhtään mitään, saati että osaisin sanoa itse mitään. Välillä vanhusten kanssa kommunikointi on ollut hieman hankalaa, sillä osa heistä ei kuule kunnolla, ja huonolla ruotsilla huutaminen ei tunnu kovin luonnolliselta. Ratkaisin asian niin, että kuljetan jatkuvasti paperia mukana, on helpompi kirjoittaa mitä yrittää sanoa, kuin karjua naama punaisena huonoa ruotsia pihalla niin että raikuu ja kaikki lähitalojen asukkaat tulee katsomaan että kuka siellä huutaa. Ensimmäisen ruotsinkielisen kirjaamisen jälkeen oli kyllä aika kuningas olo. Tosin kielioppivirheitä mun kirjaamisissa on takuulla riittämiin. Mä kirjaan mun ohjaajan tunnuksilla, ja kaikki varmaan luulee että se on kirjoitellut välillä kännissä tai sillä on joku aivoverenkierto häiriö kun yhtä äkkiä sen kirjaamiset on ihan outoja.

Sairaanhoitajan työ on aikalailla erilaista Ruotsissa kuin Suomessa. Harjoittelupaikassani sairaanhoitaja ei osallistu perushoitoon, eli ei käytä wc:ssä, ei auta pesuissa ja pukemisessa jne. Huolehtii siis vain hoitotoimenpiteistä, sekä lääkinnällisistä toimenpiteistä. Vuoroissa on myös töissä enemmän henkilökuntaa kuin monessa paikasa Suomessa. Pidän kovasti harjoittelupaikan kiireettömästä ilmapiiristä. Tilat ovat kaikinpuolin viihtyisät ja käytännölliset. Yksi hoitajista on hyvä kasvattamaan kukkia, ja se näkyy positiivisella tavalla koko talossa, asukkaiden parvekkeilla sekä puutarhassa. Asukkaille on järjestetty paljon aktiviteettejä: karaokea, tansseja, erilaisia jumppa- ja peliryhmiä ja puutarhanhoitoa. Talossa on myös yksi koira, joka on saanut vanhuskoira-koulutuksen. Uskomatonta, kuinka paljon eläin piristää vanhuksia. Sellaisetkin vanhukset, joita ei saa houkuteltua millään ulos, lähtevät mielellään ulkoiluttamaan koiraa.

Samoin kuin Suomessa, ala on täällä naisvaltainen. Ehkä useammat asiat ovat vanhustenhuollossa paremmin kuin Suomessa, mutta ihan yhtälailla täällä puhutaan seläntakana pahaa toisista,  juoruillaan sen minkä ehditään ja muodotetaan kuppikuntia, joista sitten kyräillään toisia. Mutta se taitaa olla samanlaista kaikilla naisvaltaislla aloilla, maasta ja kansallisuudesta riippumatta.

Työmatkalta maisemia

Miniloma Suomessa

Ensimmäisen lomaviikon loppupuolella pakkasimme reput ja suuntasimme Suomeen minilomalle Kallen rippijuhliin. Herätys oli aikainen, sillä Viking Grace lähti lähisatamasta aikaisin aamulla. Onneksi matka satamaan on lyhyt, Rasmus sai kävellessä vielä lisäaamulenkin. Rasmus on tässä perheessä kaikista aamu-unisin, ja ilmesesti aikaisesta herätyksestä johtuen kävikin terminaalissa samantien laukun viereen nukkumaan hälinästä huolimatta.

Kävimme laivalla aamupalalla, kannella nauttimassa auringosta ja katselimme hytissä tv:stä suomalaisia ohjelmia.Viking Grace oli aivan yhtä upea ja ihana kuin edelliselläkin kerralla, hytissä on parisänky ja kaikki on muutenkin niin uutta ja kiiltävää. Varasimme matkalle eväitä mukaan, tarkoituksena syödä piknik lounas aurinkokannella, mutta lounas aikaan mennessä aurinko oli kadonnut sankkaan sumuun, näkyvyyttä oli noin metri ja tuuli navakka, ja näin ollen lounas siirtyi sisätiloihin. Matka Tukholmasta Lammille oli pitkä, Turussa vaihdoimme bussiin ja perille saavuimme puolenyön aikaan. Pitkästä matkustamisesta huolimatta Rasmus piristyi silminähden kun pikkukoirat juoksivat autolle vastaan. Lomailu Suomessa oli kaikin puolin rentouttavaa, säät olivat loistavat ja kävimmekin uimassa lähes päivittäin koirien kanssa. 1-vuotias Topi koirakin paljastui varsinaiseksi vesipedoksi, Topi uiskenteli Rasmuksen perässä ja kävi välillä rantahiekassa kierimässä. Rasmus on vedessä omassa elementissää, se rakastaa vettä ja noutaa mielellään vedestä. Keppejen lisäksi oli noutaa järvestä myös rapumerran, onneksi huomasin sen ajoissa ja merta sai jäädä paikoilleen. Rasmuksen kanssa on helppo uida, sillä se tekee tarkastuskierroksia mutta ei yritä pelastaa jos toteaa kaikkien olevan turvallisesti pinnalla.

Ehdin tehdä myös pikavisiitin Tampereelle tervehtimään Lauraa ja Heidiä. Vietimme oikein mukavan päivän puistossa loikoillen ja mukavia jutellen. Lammilla nautin lomailusta täysillä, kävimme pyöräilemässä kauniissa maalaismaisemissa, puuhastelimme ulkona ja taiteilimme släkkiksellä. Släkkis eli slackline on kahden puun väliin viritetty nuora, jota pitkin voi kävellä ja harjoitella kaikenlaisia muitakin temppuja. Ja tietenkin saunoimme joka ikinen päivä! Miesten mielestä  taisimme viihtyä Annan ja Miilan kanssa saunassa vähän liiankin hyvin, sillä lopulta meille lankesi viimeinen saunavuoro...

Kallen rippijuhlien valmistelussa auttelimme Kaijaa keittiössä sen minkä osasimme. Sää suosi jälleen ja rippijuhlat vietettiin aurinkoisessa säässä. Omat ajatukset harhailivat jo kesäloman loppumisessa ja matkassa takaisin Tukholmaan. Jouduimme lähtemään kesken juhlien bussilla Turkua kohti, josta laiva lähtisi aamulla Ruotsiin.  Lähtö Lammilta oli haikea, oli ollut niin ihanaa lomailla, ettei kaupunkiin palaaminen houkutellut yhtään. Mutta palata pitäisi, sillä loma oli lopuillaan ja harjoitteluni alkaa tiistai aamuna. Rasmus jäi Lammille hoitoon muutamaksi viikoksi, sillä elokuun lopulla tarvitsee matkustaa Joensuuhun Jussin väitöstilaisuutta varten. Muutaman viikon välein matkustaminen pitkiä aikoja on raskasta, ja siksi Rasmus viettää nyt mukavat kolme viikkoa maalla hyvässä hoivassa koirakavereiden kanssa. Lähdimme juhlista bussille tuttuun tapaan sellaisella kiireellä, että unohdin silmätulehdustipat jääkaappiin, ja kaiken huipuksi pukupussi, jossa oli meidän juhlavaatteet unohtui bussiin. Toivoa sopii, että joku ystävällinen sielu toimittaisi sen linja-autoyhtiön löytötavaratoimistoon. Ja se bussikuski kuulutti monella pysäkillä että ottakaa matkatavaranne mukaan. Voi miksi se ei kuuluttanut myös satamassa! No, luultavasti oltaisi silti unohdettu se sinne bussiin..

Turussa vietimme yön satamahotellissa ja jatkoimme aamulla matkaa Tukholmaa kohti Viking Linen Amorellalla. Meillä oli joku säästöbudjettihytti, josta mä olin vähän järkyttynyt. Se sijaitsi alimmalla kannella autokannenkin alla, käytävillä haisi viemäri ja pakokaasu. Ero upeaan Viking Graceen on valtava. Olin todella väsynyt ja ajattelin, että haluan nukkua vielä hetken, mutta ei siitä nukkumisesta oikein tullut mitään. Siellä rämisi ja kolisi ja natisi koko ajan, ja mä mietin koko ajan, että meidän hytti jossain pohjamudissa ja suunnittelin mielessäni reitin yläkansille sokkeloisista käytävistä ja kapeista portaista. Hetki siinä torkuttiin ja sen jälkeen siirryimme kannelle yläilmoihin raikkaaseen ulkoilmaan. Tällä kertaa aurinko paistoi koko matkan ajan ja vietimmekin suurimman ajan matkasta kannella. Lainasin Lammilta kirjan, jota luin koko iltapäivän dumleja mutustellen. Hyvä, että Rasmus jäi Lammille, sillä se olisi takuulla pelännyt rämisevässä hytissä, enkä mä olisi raaskinut jättää sitä hetkeksikään hyttiin yksin. Tukholmaan saavuttua oli vuorossa pikainen kauppareissu, ruoanvalmistus ja seuraavan päivän eväiden pakkaaminen rasioihin. Aamulla olisi herätys klo 5, ja ensimmäinen harjoitteluvuoroni alkaisi seitsemältä.

Vesipeto

Loikoilua riippukeinussa

Taiteilua släkkiksellä

Lomailua

Ruotsinkurssi läheni loppuaan ja viimeiset vieraat ennen lomaa vaihtui lennosta. Siskoni Anne saapui Henkan kanssa maanantaina iltapäivällä, ja Lauran ja Mikan laiva lähti illalla takaisin suomenmaalle. Vietimme yhdessä hauskat neljä päivää ja matkalla terminaaliin mieli oli haikea. Onneksi eroahdistusta lievittämässä oli uudet vieraat kotona sekä pian alkava loma.

Annen ja Henkan kanssa kävimme kaupungilla kiertelemässä ja tottakai vein siskoni ostamaan urheiluvaatteita. Anne ihastui myös laadukkaisiin vaatteisiin ja osti itselleen läjän uusia treenivaatteita. Mietin, että pitänee pitää vähän taukoa ennen kuin menen liikkeeseen seuraavan kerran, sillä myyjät tervehtivät minua jo hyvin tuttavallisesti. Toisaalta ne voisi antaa minulle jonkun alennuskortin kun tuon niille jatkuvasti uusia asiakkaita. Päivisin kävin ruotsintunneilla ja Anne ja Henkka olivat sillä aikaa kaupungilla ostoksilla ja nauttivat Tukholman tunnelmasta. Vaikka tykkäsin kovasti käydä ruotsin tunneilla, odotin jo kovasti lomaa. Keskiviikko oli todella lämmin ja ruotsin tunnin päätyttyä kävimme hakemassa kaupasta valtavan määrän piknik eväitä, ja suuntasimme näköalapuistoon ottamaan aurinkoa ja syömään. Rasmus pääsi mukaan piknikille omien eväidensä kanssa ja viihtyi loistavasti luuta järsien. Olimme ulkona iltaan saakka, ja kotiin palattua Annen ja Henkan täytyi pakkailla sillä lento Suomeen lähtisi aamulla. Saatoin heidät aamulla keskustaan lentokenttäbussille ja suunnistin toiseksi viimeiselle ruotsintunnille. Perjantaina meillä olisi kurssin päättymisen kunniaksi piknik ja siellä laulettaisiin ruotsalaisia lauluja. Kurssilla oli monta jotka osaavat laulaa todella hyvin, ja olikin kiva kuunnella laulua vaikken itse siihen osallistunutkaan. Ruotsalaiset on laulavaista kansaa, niillä on suunnilleen joka tilanteeseen sopiva laulu ja ne laulaa luikauttaa missä tahansa. Mainittakoon kuitenkin, että ruotslainen kännikaraoke kuulostaa ihan yhtä kamalalta kuin suomalainenkin. Naapurimme harrastavat tätä musiikin alalajia aika ajoin. Musiikkia on kiva kuunnella ja laulaisin itsekin mielelläni, jos vain osaisin. Niinpä perjantainakin säästin muiden kurssilaisten korvia ja pidin visusti suuni kiinni opettajien kehoituksesta huolimatta. Kävimme kurssilaisten kanssa vielä iltapäiväkahvilla ja sovimme tapaavamme vielä joskus myöhemmin kesällä.

Loman ensimmäiset päivät meni ihmetellessä ja kotona puuhaillessa. Rasmus aloitti loman railakkaammin ja oli aiheuttaa koirapuistossa toisen koiran kanssa nahistellessa koirien joukkotappelun. Suuremmilta taisteluvammoilta kuitenkin säästyttiin. Maanantaina sää oli todella lämmin ja päätimme lähteä tutustumaan Kungsholmenin rantaan, jossa moni kertoo käyvänsä uimassa ja ottamassa aurinkoa. Kiersimme rantaa pitkin saaren toiselle puolelle jossa on korkeat ja jyrkät kalliot rannassa. Löysimme sopivat kallion kolon johon asetuimme ottamaan aurinkoa, kallioilla oli paljon muutakin väkeä paistattelemassa päivää ja mietimme että olipa tuuri että löysimme näin hyvän ja tasaisen paikan istua. Kovin kauaa emme siinä viihtyneet, sillä suoraan alapuolellamme oli pössyttelevä nuorten miesten joukko. Käry oli sellainen, että totesimme paremmaksi siirtyä raikkaampaan ilmaan ennen kuin olisimme itsekin pienessä pöllyssä siitä kärystä. Kungsholmenin rannalta huomasimme kajakin vuokrauspaikan, jonne päätimme mennä seuraavana päivänä sään salliessa.

Päivä valkenikin aurinkoisena ja suuntasimme siis kajakoimaan. Vuokrasimme kajakit päiväksi ja lähdimme melomaan rantoja pitkin. Oli niin ihanaa! En ole melonut moneen vuoteen ja se oli pitkästä aikaa niin mukavaa. Kiersimme useamman tunnin lenkin, onneksi muistimme ottaa vesipullon ja aurinkorasvan mukaan, sillä päivä oli todella kuuma. Kelluntaliivien etutaskusta löytyi vielä edellisen melojan eväsleipä, jonka sitten syötimme sorsille. Kuka laittaa leivän taskuun ilman kelmua tai pussia? Melontalenkin jälkeen peulaloissani oli valtavan suuret rakot, ja selkä ja kädet olivat superväsyneet. Melominen oli niin kivaa, että on ehdottamasti päästävä melomaan pian uudelleen!

Kungsholmenilla kahvittelemassa

Kajakkirakkautta

Alkumatkan kevyttä etenemistä

Historiaa ja huvittelua

Lauantaina meillä oli tarkoitus mennä sään salliessa Gröna Lundin huvipuistoon päiväksi kieppumaan. Sää suosikin meitä, hellettä oli melkein +30 astetta ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Moni muukin oli lähtenyt huvipuistoon ja osaan laitteista oli aikamoiset jonot. Olen viimeksi käynyt Särkänniemessä vuosia sitten, joten laitteissa kieppuminen oli pitkästä aikaa todella kivaa. Suunnittelimme Lauran kanssa Gröna Lundin huvipuistopäivää jo kauan aikaa, joten odotukset olivat korkealla. 

Aamusta alkaen sää oli todella kuuma, ja Laura joutuikin matkalla huvipuistoon poikkeamaan vaatekaupan kauta hakemassa itselleen kevyempää vaatetta. Olin varoitellut, että sää on ollut pitkään viileä ja pitkää vaatetta kannattaa ottaa mukaan. Oli iloinen yllätys, että kesähelteet saapaivat todenteolla Tukholmaankin. Puistossa oli ruuhkaa, ja välillä laitteisiin sai jonottaa tunninkin. Onneksi oli niin hyvää seuraa, että jonottaminenkaan ei haitannut yhtään. Huvipuistossa on suuri karurelli, joka on 120 metriä korkea. Mielestäni se oli yksi parhaimmista laitteista Gröna Lundissa, näköalat sieltä korkealta olivat upeat. Toinen lempilaitteistani lukuisten erilaisten vuoristoratojen lisäksi oli laite, joka kohoaa hitaasti 80 metrin korkeuteen, ja pudottaa sitten penkit matkustajineen alas. Se taisi olla ainut laite jossa kiljuin vierustoveriltani korvat lukkoon. Koko päivä vierähti nopeasti huvipuistossa jonka jälkeen vuorossa oli Rasmuksen ulkoilutus ja Japanilaisen ravintolan etsiminen. Olimme niin myöhään liikkeellä, että olimme jäädä ilman sushia. Onneksemme löysimme sushiravintolan, joka oli auki vielä iltamyöhälläkin.

Sunnuntaina suuntasimme Vasa museoon, sillä sää oli pilvinen, viileä ja tuulinen. Museo oli todella mielenkiintoinen. Kävimme opastetulla kierroksella, katsoimme lyhytelokuvan Vasa laivasta ja lopun aikaa vaan kiertelimme keskenämme ja ihmettelimme loistokasta laivaa. Vietimme museossa lähes kolme tuntia, pois lähtiessä olimme kaikki aikalailla kylmissämme. Museossa oli vain +17 astetta lämmintä, sillä laivan säilymisen kannalta se on optimaalinen lämpötila. Museokierroksen jälkeen kävimme Lauran kanssa pitkän ja reippaan kävelylenkin Södermalmin, Henriksdalin ja Hammarby Sjöstadin rantoja pitkin. Oli ihanaa kun oli ulkoiluseuraa, vaikka olen kävellyt niitä rantoja pitkin useasti Rasmuksen kanssa, näin jotenkin maisemat ihan uusin silmin Lauran kanssa ulkoillessa. Kun aikanaan asuimme samassa kaupungissa, kävimme yhdessä useasti viikossa yhdessä pitkillä kävelylenkeillä ja välillä rullalauistelemassa. Parasta stressinhallintaa mitä olla voi, ulkoilla yhdessä ja samalla vaihtaa kuulumiset, juoruilla sekä parantaa maailmaa. Voi että miten mä kaipaankaan niitä yhteisiä lenkkejä! Ihanaa, että meillä on käynyt niin paljon vieraita. Rakkaiden ja tuttujen ystävien seura on ollut todella tärkeää, kun Tukholmassa ei vielä ole ketään läheisempiä tuttuja. 

Tutustuin ruotsintunnilla espanjalaiseen mieheen, jonka tyttöystävän äidillä on hevosia Tukholmassa. Tarvitsisivat kuulemma hevosille ratsastajaa omien kiireiden vuoksi, ja kyseli olisinko kiinnostunut ratsastamaan siellä muutaman kerran viikossa. Lupasi ottaa minuun yhteyttä loman jälkeen, joten kovasti nyt odottelen jos pääsisin täälläkin ratsastamaan. Se olisi kaikinpuolin todella hieno juttu, saisin ratsastaa säännöllisesti, sekä tallilla myös tutustuisi uusiin ihmisiin.

Enää tunti jonottamista jäljellä

Vasa laiva

Urheiluvaatetaivas

Reissusta oli kiva palata kotiin, kun tiesi että koiravahdit Anna ja Ville olisivat meillä vieraina vielä alkuviikon. Loppuviikosta saapuisivat uudet vieraat, Laura ja Mika, joiden vierailua olinkin myös kovasti odottanut.

Kiertelin maanantaina ruotsintunnin jälkeen Annan ja Villen kanssa kaupungilla. Ohikulkiessa poikettiin Mood-ostoskeskukseen, jossa Ville huomasi urheiluvaatekaupan. Rynnistimme Annan kanssa sisään ihailemaan ja hiplailemaan värikäitä urheiluvaatteita. Merkki oli minulle täysin vieras, Lorna Jane, mutta on Austraaliassa erittäin suosittu vaatemerkki. En sovittanut tällä kertaa mitään, hiplailin vain todella laadukkaan tuntuisia materiaaleja ja ihailin Annan sovittamia vaatteita. Anna tekikin upeita löytöjä ja osti vaatekaappiinsa täydennystä. Itsekin olisi tehnyt mieli ostaa vaikka mitä, sillä vaatteet tuntuivat niin napakoilta ja laadukkailta, lisäksi vielä tietenkin näyttivät todella upeilta ja värikkäiltä. Tuoreessa muistissa oli kuitenkin suuri luottokorttilasku, joka edelleen odotti piilossa maksajaansa. Sen vuoksi hillitsin itseni ja vaatteet jäivät kauppaan. Heti kun rahatilanne salllii, haluan ehdottomasti palata kauppaan ja ostaa itselleni uusia juoksuvaatteita. Ja ehkä myös salille ja kiipeilyyn tarvitsisin uusia vaatteita... Illalla teimme kotona tortilla illallisen, joimme vähän viiniä ja jutustelimme mukavia. Seuraavana aamuna saatoin Annan ja Villen lentokenttäjunalle ja jatkoin itse ruotsintunnille.

Vieraiden lähdettyä koti tuntui tyhjältä ja hiljaiselta, nopeasti tottuu siihen, että ympärillä tapahtuu ja kotona on seuraa. Vaikka olen viihtynyt Tukholmassa, kaipaan kovasti kavereitani ja harrastuksia. Joensuussa kiipeily ja ratsastus vievät paljon vapaa-aikaani, mutta täällä en ole juuri päässyt harrastamaan kumpaakaan. En ole vielä oikein tutustunut kehenkään, lukuunottamatta muutamaa ruotsinkurssilaisia, joiden kanssa olen käynyt muutaman kerran kahvilla. Jussin ollessa töissa päivät ovat välillä pitkiä ilman tekemistä ja seuraa. Onneksi Rasmuksesta on seuraa päivisin,ulkoilen paljon Rasmuksen kanssa ja koirapuistossa saa yleensä juttuseuraa muista koiranomistajista. Voisin tietenkin alkaa aikani kuluksi kirjoittamaan opinnäytetyötä, mutta olen lykännyt sen aloittamista syksyyn. Ajattelin, että ruotsin opiskelu saa riittää kesäopinnoiksi, loput ehtii tehdä myöhemminkin. Viime keväänä tein melkein vuoden opinnot, joten pienen loman olen ansainnutkin.

Laura ja Mika ilmestyivät sovitusti perjantai aamuna klo 7 aikaan oven taakse koputtelemaan, skumppapullo kainalossa tottakai. Aikaisesta ajankohdasta johtuen skumppa laitettiin jääkaappiin odottamaan iltaa. Kuohuviini on minun sekä Lauran lempijuoma, ja tapaamisia tulee aina juhlistaa lasillisella tai parilla. Aamupalan jälkeen teimme pienen tutustumiskierroksen lähiympäristöön Rasmuksen johdolla, sää oli mitä mainioin, ja ennustus lupaili hyvää säätä koko viikonlopulle. Vein Lauran ostoksille Lorna Jane urheiluvaatekauppaan, siellä erehdyin itse sovittamaan juoksuhousuja, ja luottokorttilaskusta huolimatta minun oli ihan pakko saada ne housut! En ole ikinä sovittanut mitään niin hyvän tuntuisia vaatteita. Vasta sovittamisen jälkeen ymmärsin täysin Annan ja kaupan myyjän innostuksen niihin vaatteisiin. Ainoa huono puoli on, että kun on kerran näin laadukkaita urheiluvaatteita käyttänyt, ei mikään muu enää tunnu miltään. Pidin entisiä juoksuhousujani supernapakoina ja tukevina, mutta näiden jälkeen ne tuntuvat lähinnä kalsareilta, ja kyllä, juokseminen sujuu lennokkaasti uusilla housuilla! 

Ylämäkitreenit ja asiaankuuluva ilme. Uudet housut jalassa tämäkin mäki olisi varmaan mennyt lentämällä ylös ;)

Minä, Rasmus ja vaaleanpunainen maailma

London är en stad som aldrig sova

Arlandasta on parin tunnin lento Heathrown kentälle, lento sujui mukavasti lukien ja ruotsia opiskellen. Perillä katselin kanssamatkustajia, joista yksi oli pukeutunut farkkuihin ja untuvatakkiin. Mietin, että onkohan ulkona oikeasti noin kylmä... ei ollut. Ulkona oli helle vielä 10 aikaan illalla, ihanaa, vihdoinkin kunnon kesäsää! Kentältä hyppäsin metroon ja ajelin pohjois-lontooseen, jossa olin sopinut tapaavani Jussin.

Jussin kummitäti asuu Lontoossa miesystävänsä kanssa aivan ihanassa kaksikerroksisessa talossa, jossa on suuri kattoterassi. Olimme vasta myöhään illalla perillä, joten ruokailun jälkeen sänky kutsui matkaajaa. Pieni yllätys löytyi vielä repusta ennen nukkumaan menoa, nimittäin shampoopullon korkki oli irronnut lennon aikana. Mitään katasrofaalista sotkua ei onneksi ollut, ja ruotsinkirjatkin säästyivät suuremmilta kosteusvaurioilta. Vaatteita joutui hieman pyykkäämään ennen kuin lopulta pääsi nukkumaan. Ensimmäinen aamu Lontoossa valkeni aurinkoisena ja kuumana. Lämmintä oli koko viikonlopun +28 astetta, joten säät suosivat meidän viikonloppumatkaa oikein kunnolla. Mitään suunnitelmaa viikonlopulle ei ollut, tavoitteena oli vain kierrellä sattumanvaraisesti joitain nähtävyyksiä ja rentoutua. Olen käynyt Lontoossa viimeksi noin 4 vuotta sitten, silloin oli alkutalvi ja hyvin erinäköistä kuin nyt kesällä. Hyvä sää oli houkutellut valtavat määrät turisteja liikkeelle, ja puistot olivat täynnä paikallisia auringonottajia. Kävelimme katsomassa nähtävyyksiä, muun muassa  Big Ben, Buckinghamin palatsi, Tower Bridge, London Eye.  London Eyen maailman pyörässä olisin halunnut käydä, mutta jono oli valtavan pitkä emmekä  halunneet käyttää päivää jonottamiseen. Välillä vain loikoilimme puistossa auringosta nauttien, ja mikä tärkeintä, sain juoda pitkästä aikaa Starbucksin kahvia! Kiinnitin Lontoossa huomiota paikallisten pukeutumiseen. Varmaan moinen on muotia nyt muuallakin, mutta täysin läpinäkyvät legginsit yhdistettynä napapaitaan sai ainakin mun silmät suurenemaan. En mä ainakaan haluaisi, että kaikki näkee millaiset alushousut mulla on milloinkin. Myös keskustassa yläosattomissa auringon ottaminen kaiken ihmisvilinän keskellä on sangen mielenkiintoinen ratkaisu, mutta maassa maan tavalla.  

Olen kuullut englantilaisten iltapäiväteestä, mutta olen aina ajatellut, että siellä vaan juodaan teetä iltapäivisin. Jussin kummitäti valaisi asiaa hieman tarkemmin, ja minulle selvisi ettei iltapäivätee olekaan mikään pikainen teekupposen juominen lennosta, vaan hienostunut ja perinteikäs tapahtuma. Menimme sunnuntaina iltapäiväteelle The Rose Loungeen. Paikka oli ihan mahtava, istuimme vaaleanpunaisilla sohvilla ja valitsimme teelistasta mieleisen teen. Jokainen sai oman teepannun, johon tarjoiltiin lisää kuumaa vettä koko teehetken ajan. Teen kanssa tarjoiltiin alkuun leipiä erilaisilla täytteillä, skonsseja lemon curd -tahnan, hillon ja kermaisen kastikkeen kanssa, ja lopuksi saimme kukin vielä valita kaksi leivosta. Valitsin ihanan valkosuklaa-passion leivoksen, ja toisen, jonka olen jo unohtanut – herkullisen kuitenkin. Teehetki kesti parisen tuntia, oli ihanaa istua rauhallisessa ympäristössä nauttien teestä, syötävistä ja hyvästä seurasta. Olen todella iloinen, että Jussin kummitäti ehdotti meille iltapäiväteetä, sillä keskenään meidän ei varmaankan olisi tullut mentyä. Kokemus oli todella mielenkiintoinen ja miellyttävä. Teen jälkeen meidän täytyikin lähteä jo lentokentälle ja takaisin Ruotsia kohti. Lontoo näytti meille parhaat puolensa, aurinko paistoi koko viikonlopun, näkemistä ja tekemistä on valtavasti, aina yömyöhään saakka. Paljon jäi vielä näkemättä ja tekemättä, mutta on sitten hyvä syy palata takaisin tulevaisuudessa.

Vain punainen bussi puuttuu kuvasta.

Pakollinen poseeraus puhelinkopissa.

Iltapäiväteellä The Rose Loungessa.

Tower Bridge

Vauhtia ja vipinää

Viime viikkoina meillä on ollut paljon vieraita, ja vauhtia ja vipinää on riittänyt joka hetkeen. On ollut ihanaa viettää aikaa vanhojen ystävien kanssa. Kesäkin rantautui vihdoin Tukholmaan, ja täälläkin on päästy nauttimaan kesäisen lämpimistä säistä.

Ensimmäisenä vieraana tänne saapui serkkuni, jonka kanssa kiersimme ahkerasti kaupungilla koluten läpi jokaikisen vaatekaupan. Hänella oli ajatuksena löytää täältä kesähäihin mekko, mutta ahkerasta etsimisestä huolimatta sopiva mekko jäi tällä erää löytämättä. Onneksi mukaan tarttui kuitenkin kaiken  näköistä muuta, ettei tarvinnut mennä  shoppailumatkalta takaisin kotiin ihan tyhjin käsin. Minä en ole saanut ostettua itselleni juuri mitään, kummallista kyllä. Vielä ihan serkkuni loman loppuhuipennukseksi onnistuimme sekoilemaan lennon lähtöajan ja bussiaikataulun kanssa niin mukavasti, että serkkuni oli juuri ja juuri ehtinyt ajoissa lennolle. Melkein osui pilkka omaan nilkkaan, sillä olimme juuri paria päivää aikasemmin päivitelleet ihmisiä, jotka ovat myöhässä lennolta, ja joita kuulutellaan useasti lennolle. Loppu hyvin ja kaikki hyvin, serkku ehti lennolle ja minä suuntasin tulevaan työharjoittelupaikkaani esittelemään itseni.

Ensivaikutelma tulevasta työharjoittelupaikastani oli todella miellyttävä. Paikka sijaitsee Tukholman keskustasta etelään, ihanan rauhallisella puistoalueella. Minut otettiin lämpimästi vastaan virvoikkeiden kanssa, kaikki tapaamani ihmiset olivat mukavan tuntuisia. Minusta todella tuntuu, että olen sinne lämpimästi tervetullut. Minulle esiteltiin ylpeänä upeat tilat ja niistä tiloista saa ollakin hyvillä mielin ylpeä, sille ne olivat aivan mahtavat. Rakennus on viimeisen päälle suunniteltu  ja remontoitu vanhusten asumiseen sopivaksi, kaikessa oli otettu huomioon myös käytännöllisyys ja esteettisyys. Asunnot olivat todella suuret ja oviaukot leveät, helpottaen apuvälineiden kanssa kulkemista. Osassa asunnoista on tilava parveke, sekä yhteisissä tiloissa oli useita valtavan kokoisia parvekkeita kiikkutuoleineen ja kukkineen. Pihalla oli puutarha, jossa oli mahdollista kasvattaa esimerkiksi juureksia. Lisäksi sieltä löytyi tilava saunaosasto, juhlasali ja askartelupaja. Eikä hoitajien taukotiloissakaan oltu pihistelty, taukotila on suurin ja modernein jonka olen koskaan nähnyt. Lisäksi sieltä löytyy hoitajille nukkumistilat, jos haluaa yöpyä ilta- ja aamuvuoron välissä. Hyvää ruotsinkielen harjoitusta tulen saamaan harjoittelussa, sillä ruotsinkieltä tarvitsee päivittäin ja kaikki dokumentointi tehdään ruotsiksi. Onneksi olen ollut ruotsin intensiivikurssilla, muutoin olisin ollut aika pahassa pulassa harjoitelussa. Helppoahan tuon kielen kanssa ei tule olemaan, mutta ainakin on jotain pohjaa harjoittelua ajatellen. Olin taas niin innoissani kaikesta näkemästäni ja kuulemastani sekä ihmisten ystävällisyydestä, että olisin voinut jäädä vaikka heti tekemään vuoron. Hitsi, mulle tulee olemaan vaikeaa päättää missä haluan tulevaisuudessa työskennellä, joka harjoittelun jälkeen olen vaan entistä innostuneempi.  Uskon, että tulen viihtymään loistavasti tässäkin harjoittelussa.

Jussi lähti jo aikaisemmin viikolla työmatkalle Lontooseen. Minulla oli lentolippu varattu perjantaille, jolloin lentäisin perässa Englantiin ja viettäisimme yhdessä viikonlopun mittaisen miniloman Lontoossa Jussin kummitädin luona. Rasmuksen saaminen koirahoitolaan Tukholmassa olikin astetta haastavampi juttu, sillä täällä ei oteta leikkaamattomia uroskoiria hoitolaan. Niinpä piti keksiä koiran hoitoon toisenlainen ratkaisu. Onneksi Jussin sisko miehensä kanssa lupautuivat tulemaan Tukholmaan koiravahdiksi. Juuri ennen lähtöä postissa tuli luottokorttilasku, joka sai tukan nousemaan kauhusta pystyyn. Laskussa oli ruotsinkurssi ja kurssikirjat. Olin laskenut aiemmin, että kurssi kirjoineen tulee maksamaan noin 550e. Mutta valuuttakurssista johtuen lasku olikin 714e. Kirkkaasti yli sen mitä ajattelin kurssin maksavan.  Hain keväällä Otsakorpisäätiöltä apurahaa ulkomaan opintoja varten, ja sainkin lähes koko summan jota hain. Olen todella tyytyväinen päätökseen, sillä luonnollisesti lisäraha ei ole koskaan pahitteeksi. En vaan tajunnut laittaa tuota kurssia siihen apurahahakemukseen, hain apurahaa ainoastaan matkoihin ja asumiskustannuksiin. Toisaalta kurssi on minulle tuikitärkeä, ja hyvä panostus tulevaisuuteen, sillä kielitaito ei ole koskaan pahasta. Eikä harjoittelu onnistuisi ilman alkeellistakaan ruotsinkielentaitoa. Mutta yli 700 euroa on vaan opiskelijalle ihan kamala summa rahaa. Ja iso summa se on silti,  vaikka töissä vakituisesti kävisikin. Luotin kuitenkin tässäkin tapauksessa poissa silmistä, poissa mielestä- taktiikkaan. Lasku takaisin kuoreen ja kirjekuori piiloon, ehtii sitä myöhemminkin ihmetellä. Pitää ottaa lasku uudelleen esille lähempänä eräpäivää ja kaivella sitten vähän säästöjä. Laskuissa on se huono puoli, että niitä ilmestyy jostain jatkuvasti lisää juuri kun saa edelliset maksettua. Työnsin kuitenkin ikävät laskuajatukset syrjään ja  suunnistin ruotsintunnin kautta Arlandan lentokentälle ja sieltä jälleen uusiin seikkailuihin Brittein saarille.