Harjoittelua

Ensimmäisenä harjoitteluaamuna heräsin jo hyvissäajoin ennen kellon soittoa. Kotoa on onneksi helppo ja suht nopea  matkustaa harjoittelupaikkaan, varasin kuitenkin tarpeeksi aikaa etten vain myöhästy, ja olin pelipaikoilla jo puolisen tuntia ennen vuoron alkua. Enpä ainakaan ollut myöhässä.

Harjoittelu lähti hyvin käyntiin, toki ensimmäinen viikko meni lähinnä talon tavoille opetellessa ja asukkaiden ja työntekijöiden nimiä opetellessa. Sain ohjaajakseni oikein mukavan ja tomeran oloisen sairaanhoitajan. Tultiinkin oikein hyvin toimeen heti alusta saakka. Mietin monta kertaa harjoittelun aikana, miten hän voi aina näyttää niin laitetulta ja tyylikkäältä ja ihailin häen ihania vaatteita. Voi, mäkin haluaisin näyttää aina yhtä laitetulta! Pidän paljon ohjaajani tyylistä ohjata ja neuvoa ja olenkin saanut  tehdä itsenäisesti paljon, esimerkiksi ottaa verinaytteitä, hoitaa haavoja, antaa insuliineja jne.
Hankalinta on ollut, ja on edelleen, ruotsinkieli. Kaikki työntekijät puhuvat suomea sekä ruotsia, mutta kaikki kirjaaminen tapahtuu ainoastaan ruotsiksi, tietenkin lääkärikonsultaatiot ja ajanvaraukset tulee myös hoitaa ruotsiksi. Onneksi en ole joutunut soittamaan tai vastaamaan puhelimeen. En nimittäin takuulla ymmärtäisi yhtään mitään, saati että osaisin sanoa itse mitään. Välillä vanhusten kanssa kommunikointi on ollut hieman hankalaa, sillä osa heistä ei kuule kunnolla, ja huonolla ruotsilla huutaminen ei tunnu kovin luonnolliselta. Ratkaisin asian niin, että kuljetan jatkuvasti paperia mukana, on helpompi kirjoittaa mitä yrittää sanoa, kuin karjua naama punaisena huonoa ruotsia pihalla niin että raikuu ja kaikki lähitalojen asukkaat tulee katsomaan että kuka siellä huutaa. Ensimmäisen ruotsinkielisen kirjaamisen jälkeen oli kyllä aika kuningas olo. Tosin kielioppivirheitä mun kirjaamisissa on takuulla riittämiin. Mä kirjaan mun ohjaajan tunnuksilla, ja kaikki varmaan luulee että se on kirjoitellut välillä kännissä tai sillä on joku aivoverenkierto häiriö kun yhtä äkkiä sen kirjaamiset on ihan outoja.

Sairaanhoitajan työ on aikalailla erilaista Ruotsissa kuin Suomessa. Harjoittelupaikassani sairaanhoitaja ei osallistu perushoitoon, eli ei käytä wc:ssä, ei auta pesuissa ja pukemisessa jne. Huolehtii siis vain hoitotoimenpiteistä, sekä lääkinnällisistä toimenpiteistä. Vuoroissa on myös töissä enemmän henkilökuntaa kuin monessa paikasa Suomessa. Pidän kovasti harjoittelupaikan kiireettömästä ilmapiiristä. Tilat ovat kaikinpuolin viihtyisät ja käytännölliset. Yksi hoitajista on hyvä kasvattamaan kukkia, ja se näkyy positiivisella tavalla koko talossa, asukkaiden parvekkeilla sekä puutarhassa. Asukkaille on järjestetty paljon aktiviteettejä: karaokea, tansseja, erilaisia jumppa- ja peliryhmiä ja puutarhanhoitoa. Talossa on myös yksi koira, joka on saanut vanhuskoira-koulutuksen. Uskomatonta, kuinka paljon eläin piristää vanhuksia. Sellaisetkin vanhukset, joita ei saa houkuteltua millään ulos, lähtevät mielellään ulkoiluttamaan koiraa.

Samoin kuin Suomessa, ala on täällä naisvaltainen. Ehkä useammat asiat ovat vanhustenhuollossa paremmin kuin Suomessa, mutta ihan yhtälailla täällä puhutaan seläntakana pahaa toisista,  juoruillaan sen minkä ehditään ja muodotetaan kuppikuntia, joista sitten kyräillään toisia. Mutta se taitaa olla samanlaista kaikilla naisvaltaislla aloilla, maasta ja kansallisuudesta riippumatta.

Työmatkalta maisemia